Pönttökameran päiväkirja, maaliskuu 2003
30.3.2003
Pönttö siivottu ja kamera huollettu talven jäljiltä.

Pohjalla ulostetta jonkin verran, toisaalta yllättävän vähän. Selvästi vähemmän kuin 30.1.2003 toisesta pöntöstä otetussa kuvassa näkyy.
23.3.3003
Onko Teuvo palannut? Kameraohjelman liikkeentunnistustoimintolta ei mikään jää huomaamatta. Tässä tämän aamuisia otoksia:
Eri lintuyksilöitä on mahdoton erottaa toisistaan ilman rengastusta. Ehkä Teuvo tässä käy toteamassa, että ei vieläkään ole siivottu. Siivouspalvelulla on muita kiireitä viikonloppuna ja alkuviikosta. Keskiviikkona ytritetään palata asiaan.
18.3.2003
Talitintti, joka kevään mittaan on saanut nimekseen Teuvo, jäi tänä iltana saapumatta pönttöön. Se yöpyi säännöllisesti täällä 7.11.2002 lähtien. Tässä toistaiseksi viimeinen kuva Teuvosta, lähdössä tänä aamuna ulos.

Ei kertonut lähtiessään mihin oli menossa. Ehkä on katsastamassa muita pönttöjä. Lienee jo huomannut, että kevät on alkanut ja tarttis tehdä jotain muuta, kuin vain syödä ja nukkua. Tai sitten se on kokenut saman kohtalon kuin viime kesän emo, emme tiedä. Uskon kuitenkin, että se on asettunut yöksi johinkin muualle.
Kväthän on jo pitkällä. Tämän vuorokauden puolella lämpötila ei ole laskenut pakkasen puolelle.
Teuvoa odotti saapuvaksi koko joukko ihmisiä. Enimmillään klo 19:30 automaattisesti päivittyvää kuvaikkunaa katseli 10 käyttäjää mm, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa, Vantaalla, Hämeessä sekä yksi Espanjassa. Klo 15-21 välisenä aikana pönttökameran kuva haettiin palvelimelta 6074 kertaa. Jäämme siis kaikki odottmaan Teuvon paluuta.
6.3.2003
Kävijälaskuri ylitti 20000 rajan.