Pönttökameran päiväkirja, heinäkuu 2003


10.7.2003

Loput kolme poikasta lähtivät tänään pesästä. Jonkin aikaa niitä näkyi lähialueen puissa, mutta hävisivät sitten. Ne ovat emon hoidossa vielä pesästä lähdön jälkeenkin, kunnes oppivat itse hankkimaan ruokansa.

Toinen poikanen lähti klo 10:25.

Lähtö videolla:

030710_toinen_poikanen_lahtee.wmv - 390 kt, 30 sek, 320 x 240

Tästä onnistui myös ulkopuolelta kuvattu video. Ulkokuvan tarkoituksena oli selvittää, miten hyvin pöntöstä lähtevä poikanen osaa lentää. Video on kuvattu riittävän kaukaa jotta lentorata näkyisi. Tämän takia yksityiskohtia siinä ei näy, mutta lento näkyy hyvin. Poikanen todellakin osaa lentää. Ensilento ei ole mitään räpköintiä.

030710_toinen_poikanen_lahtee_ulkokuva.wmv - 257 kt, 19 sek, 320 x 240

Tässä vaiheessa kahdelle viimeiselle poikaselle tuli tarve päästä aukolle samaan aikaan kurkkimaan ulos. Kaksi hämähäkkiä seitteineen pöntön katossa, jotka vielä edellisessissä kuvissa ja videoissa näkyvät, saavan tämän räpistelyn myötä kyytiä.

030710_tungosta_aukolla.wmv - 456 kt, 35 sek, 320 x 240

Kolmas poikanen lähti n. klo 12:50.

Viimeinen poikanen ei enää pitkään ihmetellyt, vaan niin kuin videolla näemme, hyppäsi heti perään aukolle keräämään rohkeutta.

030710_kolmas_poikanen_lahtee.WMV - 177 kt, 12 sek, 320 x 240

Kolmas poikanen lähti pesästä samalla hetkellä, kun ulkokuvaa tallentavaan nauhuriin oltiin vaihtamassa kasettia, joten ulkokuvaa tästä ei saatu.

Viimeinen lähti klo 13:06.

Viimeinen nousi aukolle heti kolmannen lähdettyä eikä tullut sieltä enää alas vaan lähti ulos maailmaan.

030710_neljas_poikanen_lahtee.wmv - 84 kt, 5 sek, 320 x 240

Tästä ulkokuva osoituksena mainiosta lentotaidosta heti ensilennolla.

030710_neljas_poikanen_lahtee_ulkokuva_hi.wmv - 151 kt, 5 sek, 320 x 240

Ulkokuvaus herätti myös uusia kysymyksiä. Aamupäivän tallenteissa näkyi, miten pöntöllä kävi kaksi lintua samanaikaisesti. Ne näyttävät molemmat naarailta, vaikkakin sukupuolta on videolta vaikea varmaksi sanoa. Jos ovat naaraita, mitä ne olivat tekemässä? Toinen oli varmasti tämän pöntön "emäntä", kuka toinen oli? Vai oliko toinenkin naaras ollut mukana ruokkimassa poikasia koko ajan? Sisäkuvat eivät tätä paljasta, kaikki yksilöt ovat samannäköisiä. Toisinaanhan emo kävi tuomassa ruokaa jopa alle minuutin välein. Pystyykö yksi lintu siihen, vai onko sillä ollut apulainen? Näihin kysymyksiin emme saa vastausta. Katsokaa itse ja päätelkää mistä on kysymys.

030710_kaksi_naarasta_ulko_1.WMV - 119 kt, 7 sek, 320 x 240

030710_kaksi_naarasta_ulko_2.WMV - 74 kt, 4 sek, 320 x 240

Seuraavan pesinnän yhteydessä täytynee harrastaa enemmän kuvaamista myös pöntön ulkopuolelta tämänkaltaisten tilanteiden selvittämiseksi.

Nyt on tämän vuotinen pesintä siis onnellisesti takanapäin. Neljä poikasta oli tuloksena, yksi jäi kuoriutumatta. Se munakin katosi näkyvistä jossain vaiheessa. Edessä on pöntön puhdistus, siitä on aikanaan luvassa valokuvia tänne. Alkaa olla kesä jo niin pitkällä, että uutta pesintää ei voi kovin todennäköisenä enää pitää. Talvella sitten on taas mahdollista päästä seuraamaan talviasukasta. Ehkä useammassakin pöntössä.

Nyt toivottakaamme menestystä poikasillemme, ja syksyllä sitten hyvää matkaa Afrikkaan!


9.7.2003

Ensimmäinen poikanen lähti pesästä n. klo 12:30

Lähteminen näyttää varsin määrätietoiselta, eikä poikanen ole pudonnut vahingossa. Lähtö tallentui myös videolle. Poikanen keikkui aukolla kolmisen minuuttua ennen kuin lähti. Tästä videopätkässä on tilan säästämiseksi edítoitu pois kohdat joissa ei tapahdu mitään erityistä. Jäljellä on poikasen hyppääminen aukolle ja lähtö.

030709_ensimmainen_poikanen_lahtee.WMV - 441 kt, 34 sek, 320 x 240

Emo kuvattuna pöntön ulkopuolelta.

Emon käynti videolla. Ulkona sataa.

030709_emo_kay_pontossa_ulkokuva.WMV - 153 kt, 10 sek, 320 x 240

Koiraskin on jossain määrin yhä mukana kuviossa. Tässä se lentelee pöntön edessä. Koiras sattui kuvaan ihan vahingossa, siksi se näkyy vain vilaukselta.

030709_koiras_kay_pontolla_ulkokuva.WMV - 86 kt, 10 sek, 320 x 240

Värikamera on asetettu kuvaamaan pönttöä ulkopuolelta. Toivokaamme että että kuvaus onnistuu ja saamme lähipäivinä nähdä miltä näyttää kun poikanen lähtee pöntöstä ihka ensimmäistä kertaa lentoon.


8.7.2003

Ainakin yksi poikanen on tänään käynyt aukolla katsomassa pöntöstä ulos. Ne alkavat olla valmiita lähtemään.

Videolla koko tapahtuma. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten helposti poikanen pääsee aukolle. Pöntön seinien pinnan karheudella ei ole mitään merkitystä. Poikanen hyppää ja lennähtää aukolle, ei kiipeä, niin kuin joskus väitetään

030708_poikanen_aukolla.WMV - 566 kt, 45 sek, 320 x 240


6.7.2003

Poikaset ylettyvät jo kurkottamaan aukolle niin, että ruokaa tuova emo ykettyy antamaan ruuat tulematta sisälle. Se silti tulee sisälle kääntymään ja siivoamaan. Kuvat avautuvat isompana klikkaamalla.

Päivän videossa nähdään miten ruokinta tänä päivänä sujuu. Videolta ja kuvista on hyvä verrata poikasten kokoa emoon. Suurta kokoeroa ei enää ole. Poikasten värit ovat tummemmat kuin emolla, mutta keskenään samanlaiset. Poikasten sukupuolesta ei osaa sanoa mitään. Kaikki neljä näyttävät yhtä elinvoimaisilta. Pientä kokoeroa niissä on, mutta se tuskin on haitaksi asti.

030706_ruokinta.WMV - 181 kt, 13 sek, 320 x 240


3.7.2003

Ruokaa tarjolla, mutta kaikki syöjät ovat eri suunnissa.

Tänään kokeitiin myös siipiä, josta yksi poikasista antaa tyylinäytteen päivän videossa:

030703_siipien_kokeilua.WMV - 290 kt, 22 sek, 320 x 240

Illalla pöntön aukolla kävi joku toinen lintu emon ollessa poikasia ruokkimassa. Ei kurkistanut sisälle, vain jalat ja varjo näkyivät. Se saattoi olla koiras, tai sitten joku ihan muu.


2.7.2003

Emo ei enää yövy pöntössä poikasten kanssa. Jo viime yön se oli muualla. Tuli sitten pönttöön klo 3:40, vietti siellä noin tunnin nukkuen ja poikasia lämmittäen. Lähti klo 4:50 ulos aloittelemaan päivittäistä urakkaansa. Viime yö oli lämmin ja niin on tämäkin. Nytkin illalla poikaset ovat keskenään pesässä. Ne tarkenevat hyvin ilman emoa. Ja ovat jo niin kovia riehumaan, että emo varmaan saa paremmin nukuttua jossain muualla.

Poikaset liikkuvat jo pesäkupin ulkopuolellakin ja hajottavat sen vähitellen.

Nyt kun poikaset ovat yöllä pesässä ilman emoa, huomaa että nekin raapivat itseään ja puistelevat vähän väliä. Enää reilu viikko niin vapaus koittaa. Videopätkässä nähdään poikasten yöllistä liikehdintää. Pöntössä lentelee yöllä myös yllättävän runsaasti hyttysiä jotka selvästi kiusaavat poikasia. Mutta nehän eivät pimeässä näe mitään, ja hyttyset voivat operoida pimeyden turvin.

030703_poikaset_nukkuu.WMV - 246 kt, 21 sek, 320 x 240

Jäljellä oleva muna näkyy videon lopussa poikasten vasemmalla puolella.


1.7.2003

Poikaset ovat kasvaneet paljon viidessä päivässä. Niiden ääni on voimakas ja ne ovat alkaneet mylläämään pesää ihan uuteen uskoon. Emo kantaa ruokaa poikasille todella ahkeraan. Tässä syöttö menossa.

Kuoriutumisen jälkeen väiveet ovat ilmeissti vähentyneet. Joka tapauksessa emo on viime päivinä nukkunut rauhallisesti ja usein näin "pää kainalossa" niin kuin linnuilla on tapana. Aamulla työt alkavat aikaisin, ennen viittä. Toisessa kuvassa näkyy myös kuoriutumaton muna. Tänään emo ei näytä lopettavat työpäiväänsä ollenkaan, vielä puoli kahdentoista maissa se näkyy jatkavat. Ulkona on aika lämmintä, saa nähdä viettääkö emo yötään lainkaan pöntössä, vai antaako poikasten nukkua keskenään.

Kirjosiepon pesäpoikasaika on 16 vuorokautta, viitisen vuorokautta lyhyempi kuin talitiaisella. Ainakin osittain tämä selittynee juuri vuorikautisen ruokintajakson pitudeella. Talitiaisemo kävi iltaisin nukkumaan selvästi aikaisemmin kuin tämä sieppo. Poikasten voidaan odottaa lähtevän pesästä 10. - 13.7.

Tässä yksi videopätkä tältä päivältä, jossa emo käy ruokkimassa poikaset ja vie samalla kakan pois. Toisinaan se edelleen syö kakan. Varsinkin jos se on pienempi kuin tämä.

030701_ruokinta_kakkapois.WMV - 322 kt, 24 sek, 320 x 240

Kovakuoriaiset eivät kelpaa poikasille ruuaksi. Yksi sellainen käveli tänään pitkin pöntön seinää, kunnes emo nappasi sen nokkaansa ja vei ulos. Muutamat perhoset ovat samassa tilanteessa päätyneet poikasten ruuaksi.