Pönttökameran päiväkirja, lokakuu 2004


30.10.2004

Pönttö 2 kiinnosti tänään enemmän kuin moneen päivään.

Alla olevat kuvat paljastavat vierailijan koiraaksi.

Pihassa on jo näkynyt talitiaisten lisäksi sini-, hömö- ja töyhtötiaisia. Ruokailevat lintulaudalla sovussa, mutta pöntöt koetaan selvästi omaksi reviiriksi, joita puolustetaan kaikkia tunkeilijoita vastaan. Alla pari tyylinäytettä, miten tekeydytään isoksi ja pelottavaksi. Tintit käyttäytyivät samoin oraviakin kohtaan, jotka uskaltautuvat liian lähelle pönttöä. Tintti ei epäröi suoraa hyökkäystäkään, vaan saattaa syöksyä suoraan oravan niskaan häätäessään sitä pois. Alakuvien tintti on naaras, siis eri yksilö kuin yläkuvissa.

Yöksi saapui pönttöön tintti, joka suki ja pöyhi höyheniään liki tunnin ennen kuin malttoi käydä nukkumaan. Aivan kuin ei olisi pitkään aikaan ollut tilaisuutta rauhassa puhdistaa itseään.

Toivottavasti saamme tästä toisen vakituisen yöpyjän. Olisi mielenkiintoista seurata kahden lähellä toisiaan asuvan tintin vuorokausirytmejä. Samoin näkisi millaisissa asennoissa nukkuvat. Toisinaan kuulee väitettävän, että lintu valitsee nukkumasuunnan tiettyjen ilmansuuntien mukaan. Kakkos- ja kolmospöntöt ovat lähes samaan suuntaan ja välimatkaakin on vain viitisentoista metriä.

Web-kameraohjelma hukkaa toisinaan kakkospöntön kuvan jostain selittämättömästä syystä, eikä kuva palaudu ilman ohjelman uudelleen käynnistystä. Tämä vaikeuttaa kahden pöntön yhtäaikaista seuraamista, ellei jotakin ratkaisua löydy.


29.10.2004

Helmeriksi ristitty talitintti näyttää ottaneen kolmospöntön vakituiseksi talviasunnokseen. Se on yöpynyt täällä säännöllisesti jo kahden viikon ajan.

Monet muistavat, miten Elviira viime talvena siivosi pönttönsä itse. Myös Helmeri näyttää tekevän samaa. Tässä se on päivän mittaan käynyt viemässä yölliset jätöksensä pois.


18.10.2004

Kakkospöntön yöpyjä viipyi vain yhden yön, ei tullut enää illalla takaisin.


17.10.2004

Kolmospöntön lisäksi viime yönä myös kakkosessa yöpyi tintti.


15.10.2004

Talitiainen jäi yöksi pönttöön3.


6.10.2004

Samaan aikaan kun sisäkamera ei ole havainnut yhtään mitään, ulkokamera on tallentanut toinen toistaan mielenkiintoisempia havaintoja. Tässä valikoituja kuvia elokuulta. Mikä lintu on näissä kuvissa?

Syyskuussa pöntöllä kävi oravan, sini- ja talitiaisen lisäksi tikka. Koko ja väritys viittaisi pikkutikkaan.

Lisää kuvia:

Elokuu 2004

Syyskyy 2004

Kuvia voi käydä katsomassa myös kuva-arkistossa, jonne kuvat tallentuvat reaaliaikaisesti. Arkistoa siivotaan ja turhia kuvia poistetaan säännöllisesti.