Pönttökameran päiväkirja, toukokuu 2005
27.5.2005
Pöntössä 6 näkyy yksi edelleen yksi muna. Munia oli kaikkiaan kymmenen. Eilinen kuva yhdeksästä poikasesta tarkoittaa sitä, että kaikki kuoriutuneet olivat eilen elossa.

Aamulla emo kantoi kuolleen poikasen pöntöstä ulos. Lentoaukkoon tarttunutta hahmoa ei heti tunnista poikaseksi, mutta varsinkin oikeanpuolimmaisessa kuvassa näkyy selvästi silmät ja nokka.

Video: 050527_0611_P6_kuollut_poikanen_ulos.AVI - 16 sek - 138 kt
Video: 050527_0617_P6_kuollut_poikanen_ulos.AVI - 1 min 03 sek - 226 kt
Talitiaisella on kaikki hyvin. Kaikki viisi poikasta hengissä. Kaksi poikasta ovat muita kolmea pienempiä, koska ne kuoriutuivat kolmen päivän aikana. Ensimmäisenä päivänä kolme, toisena yksi ja kolmantena yksi. Lintu on siis muninut kaksi viimeistä munaa vielä haudonnan aloittamisen jälkeen. Usein muita pienemmät poikaset menehtyvät, mutta näin pienessä poikueessa niilläkin saattaa olla mahdollisuus selviytyä. Aika näyttä.

Video: 050527_1633_P1_ruokintaa.AVI - 1 min 21 sek - 592 kt
Poikaset siistissä piirissä, pesäkupin laidoilla.
26.5.2005
Vasemmassa kuvassa näkyy yhdeksän poikasta pöntössä 6.

Näissä kahdessa kuvassa voi jo havaita poikasten kasvua. Kuvien välissä on n. 8 tuntia.
25.5.2005
Pöntössä 1 on nyt neljä poikasta, yksi muna vielä illallakin kuoriutumatta. Ruokinta toimii hyvin ja tehokkaasti. Tällä lämpimällä kesäsäällä riittää hyvin hyönteisiä, hämähäkkejä ja toukkia poikasten ruuaksi.

Video: 050525_0640_P1_ruokintaa.AVI - 2 min 35 sek - 686 kt
Pöntössä 6 on ainakin seitsemän poikasta. Kuoriutumattomia munia näkyy niiden alla, mutta lukumäärä pysyy arvoituksena. Ruokinta toimii tässäkin perheessä.
Poikasten liikehdintää pesässä. Tästä pystyy laskemaan seitsemän nokkaa.
Video: 050525_1903_P6_poikaset.AVI - 34 sek - 142 kt
Video: 050525_0638_P6_ruokintaa.AVI - 33 sek - 278 kt
24.5.2005
Poikaset kuoriutuivat molemmissa pöntöissä tänään iltapäivällä. Aamulla vielä viisi munaa. Ensimmäinen poikanen näkyvissä klo 11:52. Kaksi poikasta 14:38. Lopulta kolme poikasta kuoriutui tänään, kaksi munaa jäi jäljelle odottamaan huomista tai ylihuomista. Sen kauemmin emo ei välttämättä niitä enää haudo.

Emo syö munan kuoria ja saa sillä tavalla kuoriin käyttämänsä kalkin takaisin.

Video: 050524_1335_P1_emo_syo_kuoria.avi - 1 min 19 sek - 630 kt
Yksi ensimmäisiä poikasten saamia ruoka-annoksia.

Video: 050524_1216_P1_ruokinta.avi - 1 min 47 sek -582 kt
Videolla kahden munan kuoriutuminen. Ensimmäinen video on nopeutettu 5 kertaiseksi. Toinen on luonnollisella nopeudella, siinä näkyy yksi kuoriutuminen.
Video: 050524_1324_P1_kuoriutuminen.avi - 37 sek - 338 kt
Video: 050524_1324_P1_kuoriutuminen_b.avi - 1 min 34 sek - 198 kt
Lisää ruokintaa:
Video: 050524_1930_P1_ruokinta.avi - 1 min 8 sek - 366 kt
Sinitiaiset poikaset alkoivat kuoriutua vähän talitiaisten jälkeen. Kuvissa poikanen munien päällä. Keltaisella ympäröity juuri avautumassa oleva muna.

Videolla näkyy yhden munan kuoriutuminen
Video: 050524_1501_P6_kuoriutuminen.avi - 3 min - 774 kt
Myös tämä lintu syö kuoria. Koiras on ahkerana aloittanut perheensä ruokkimisen.

Pesään jäi useita munia. Kuten munien laskeminen, on poikasten ja jäljellä olevien munien laskeminen yhtä vaikeaa.

Video: 050524_1617_P6_ruokintaa.avi - 1 min 44 sek - 666 kt
Pönttö 2 oli parin päivän ajan tarkkailussa pöntön 1 tilalla. Tämän pesän rakentaminen alkoi 1.5.2005. Rakentaminen poikkesi aluksi muista seuratuista talitiaisen pesän rakentamisista. Aluksi pöntön pohjalle tuotiin sammaleen sijasta kuivaa heinää ja pieniä risuja. Lopputulos on kuitenkin valsin mallikkaan näköinen karvoilla vuorattu pesä.
Munia on seitsemän, viimeinen muna munittiin 15.5.2005, saman päivänä kuin pöntössä 3.


Koiras ruokkii naaraan:
Video: 050517_1908_P3_koiras_ruokkii_naaraan.AVI - 1 min 10 sek - 486 kt
Klikkaa kuvia avataksesi ne isompana:
Orava toisinaan vierailee pöntön 2 puussa. Istuskelee pöntön katolla, ja saa pöntössä hautovan naaraan suutuksiin. Lintu on kuitenkin oravalta täysin turvassa pöntössään. Videolla naaraan puolustautumista.
Video: 050517_1407_P3_talitiainen_puolustaa.AVI - 2 min 7sek - 648 kt
16.5.2005
Pönttö 3 oli parin päivän ajan tarkkailussa pöntön 1 tilalla. Tämän pesän rakentaminen alkoi 6.5.2005. Rakentaminen eteni varsin vauhdikkaasti. 14.5. päivän kuvissa on ensimmäisen kerran näkyvissä munia, joita on kuusi kappaletta. Seuraavana päivänä munia oli seitsemän, eikä niitä enempää enää tullut. Taaksepäin laskien muninta on alkanut 9. päivä, vain kolme päivää pesän rakennuksen alkamisen jälkeen.

Haudonnan alkamisaika ei ole tiedossa, se oli alkanut jo tämän tarkkailujakson alkaessa 14.5. Talitiaisille on tavallista, että ne munivat vielä yhden munan ensimmäisen haudontavuorokauden jälkeen, joten 14.5 saattoi hyvin olla ensimmäinen haudontapäivä. Näin ollen arvioitui kuoriutumispäivä voisi olla 29.5.2005.

Seitsemäs ja viimeinen muna munittu sunnuntaina aamuyöllä.

Naaraan pesään tulo videolla.
Video: P3_050514_talitiainen_sisaan.avi - 31 sek - 164 kt
14.5.2005
Pöntössä 6 näkyy tässä kuvassa melko selvästi 10 munaa. Suurennoksen kontrastia lisätty kuvan selkeyttämiseksi.

13.5.2005
Sinitiaisen munaluvusta ei vieläkään ole täyttä varmuutta. Ovatko kaikki kolme tässä kuvassa pesäkupin oikeassa laidassa näkyvät munia, vai onko siinä jotain roskia joukossa?

Haudonta molemmissa pöntöissä etenee normaalisti.
12.5.2005
Pöntössä 1 on nyt viisi munaa ja talitiainen hautoo niitä täysipäiväisesti. Munia on selvästi vämemmän kuin talitiaisella keskimäärin, mutta ehkä niillä on sitten paremmat mahdollisuudet selvitä lentokykyisiksi.


11.5.2005
Sinitiainen pöntössä 6 on aloittanut täysimittaisen haudonnan. Tarkasta munaluvusta ei ole täyttä varmuutta. Munia on ainakin 9 kpl, mutta alla olevista kuvista voi laskea kymmenenkin munaa, mutta kaikki eivät välttämättä ole munia mitkä siltä näyttävät.
Pöntön 1 talitiaisella on neljä munaa. Koiras ruokii naarasta välillä.
Lintu näyttää jo aloittelevan haudontaa, vaikka talitiaisella on munia yleensä selvästi enemmän kuin neljä.

10.5.2005
Sinitiainen käyttää pesän sisustamisessa myös höyheniä. Tässä naaraan peittona jonkun paljon isomman linnun höyhen.

Koiras tietää jo mikä sen rooli seuraavan parin viikon aikana tulee olemaan; tuoda ruokaa hautovalle puolisolleen. Tässä aamupalatarjontaa.

Video: 050510_P6_koiras_ruokkiii_naaraan_3.AVI - 1 min 37 sek - 736 kt
Munia sinitiaisella on nyt yhdeksän.

Haudonta näyttäisi nyt olevan vähitellen alkamassa. Munaluku saattaa silti vielä kasvaa.
Talitiasella on kolme munaa, ensimmäistä kertaa selvästi näkyvillä.
9.5.2005
Talitiaisella on kaksi munaa. Oikeanpuoleisessa kuvassa niitä voi olla kolmekin.

Kimalainenkin käy välillä pöntössä.
Video: 050502_P1_kimalainen.avi - 27 sek - 122 kt
Sinitiainen on viime yönä muninut yhden munan lisää ja niitä on nyt kahdeksan. Haudonta ei ole vielä alkanut, vaikka lintu onkin päivisin välillä pöntössä.
8.5.2005
Ensimmäinen muna näkyvissä pöntön 1 talitiaisella. Munia voi olla jo enemmänkin piilossa pesän sisällä, mutta tämän on ensimmäinen joka selvästi näkyy.

Sinitiaisella saattaa olla jo 7 munaa. Jos munien järjestys on muuttumaton näissä kahdessa kuvassa, lukumäärä on 7. Lintu näyttää jo aloittelevan haudontaa, vaikka tavallinen munaluku on 10-13.

7.5.2005
Sinitisella kuusi munaa. Ruokapalvelukin toimii heti aamulla.

6.5.2005
Pöntössä 1 ei ole vielä näkynyt munia. Lintu jäi pönttöön yöksi, oltuaan viime yön taas poissa.

Sinitiaisella on viisi munaa pöntössä 6.

Aamulla pöntössä 3 aloitti talitiainen pesän rakentamisen. Iltapäivällä pesä oli jo näin valmis:

Toisin kuin pöntössä 1, pesä voidaan siis rakentaa hyvin lyhyessäkin ajassa.
Pöntössä 2 aloitti talitiainen pesänteon 1.5. Sekin on jo hyvällä mallilla:

Yöksi jäi molempiin pönttöihin lintu nukkumaan. Välimatkaa pöntöillä 2 ja 3 on vain 15 metriä ja ne ovat näköetäisyydellä. Näinkin lähekkäin talitiaset voivat pesiä. Pönttöistä 2 ja 3 on puolestaan 10 metriä matkaa pönttöön 6.
Pönttöjen 2 ja 3 reaaliaikainen kuva ei näy netissä. Pyrimme seuraamaan niidenkin tapahtumia täällä päiväkirjassa, mikäli aika antaa myöten.
5.5.2005
Neljä munaa.

Video: 050505_P6_nelja_munaa.AVI - 49 sek - 462 kt
4.5.2005
Kolmas muna pöntössä 6.

Pöntössä 1 ei ole vielä näkynyt munia, eikä talitainen yövy siellä joka yö.
Se tiedetään, että lintujen muninta ajoittuu aamuyöhön. Sinitiainen "Valpuri" nukkui kohtalaisen rauhallisesti, kunnes alkoi liikehtiä rauhattomasti klo 4:56. Liikehtimistä jatkui klo 5:20 sakka, jonka jälkeen lintu nukkui hetken, kunnes klo 5:32 lähti ulos.
Varsinainen muninta saattaa tapahtua tällä videolla:
Video: 050504_P6_muninta.AVI - 1min 1 sek - 740 kt
Pesän rakennus jatkuu muninnan aikana. Tässä tuodaan pehmusteita:
Video: 050504_P6_pesanrakennusta_pehmusteita.AVI - 31 sek - 458 kt
Aukon koputtelua esiintyy samoin kuin talitiaisella. Tässä askarellaan aukon kanssa oikein huolellisesti:
Video: 050504_P6_aukon_koputtelua.AVI - 1 min 1 sek - 896 kt
3.5.2005
Toinen muna pöntössä 6.

Suuresta kävijämäärästä johtuen kuvan päivitysväliä jouduttu lisäämään viidestä sekunnista kymmeneen sekuntiin. Muutoksen pitäisi vähentää kuvan päivityksessä esiintyneitä häiriöitä.
Jotkut käyttäjät olivat keksineet keinon ladata reaaliaikaista kuvaa useammin kuin 5 sekunnin välein ja kuormittivat siten yhteyttä kohtuuttoman paljon. Tämä menettely on jatkossa hyödytöntä koska kuva ei päivity useammin kuin 10 sekunnin välein. Liikaa kuormittavat IP:t blokeerataan jatkossa.
2.5.2005
Ensimmänen muna näkyvissä heti aamulla sinitiaisen lähdettyä ulos.

Päivän mittaan pesän sisustamista. Pehmusteiden ja eisteiden asennus jatkuu koko munintavaiheen läpi. Pehmustamista videolla.
Video: 050502_P1_sinitiainen_tuo_pehmusteita_yksi_muna.avi - 1 min 1 sek - 896 kt
Illaksi takaisin pesään. Oikeassa kuvassa näkyy koiraan nokka lentoaukossa.


1.5.2005
Pönttöön 1 tuotu edelleen pehmusteita. Pönttö oli tyhjänä viime yön ja näyttää jäävän tyhjäksi myös seuraavaksi yöksi.

"Pipsun" kamera pöntöstä 5 siirretty pönttöön 6, jonka ympärillä sinitiaiset ovat hääränneet jo pidemmän aikaa. Iltapäivällä pihassa ei näkynyt yhtään lintuja, joten oli hyvä aika käydä asentamassa pönttöön kamera. Pönttö 6 on asennettu viime keväänä, samaan aikaan pöntön 5 kanssa. Se oli jäljistä päätelleen ilmeisesti asuttuna viime talven, ainakin jonkin aikaa. Aukko on 28 mm, sisämitat 10 x 10 cm.
Pönttö 6 sijaitsee pienessä tiheäoksaisessa kuusessa. Luoksepäästävyys on vaikeaa, mutta kameran vaihto onnistui siti parissa minuutissa. Kamera paljasti valmiin tai lähes valmiin pesän, jonka omistaja saapui paikalle pari tuntia kameran asennuksen jälkeen. Munia pesässä ei näkynyt.
