« huhtikuu 2006 | Main | helmikuu 2006 »

sunnuntai, maaliskuu 26, 2006

Tulipalo tuhosi Falcon 1:n

Credit:SpaceX Hetki sitten julkaistu kuva paljastaa Falcon 1:n eilisen tuhon syyksi tulipalon moottorin yläpuolella. Palon syyksi epäillään polttoainevuotoa, jonka syy kuitenkin on toistaiseksi tuntematon. Palo aiheutti moottorin pysähtymisen ja raketin mereen syöksymisen 41 sekuntia lähdön jälkeen. Hyvänä uutisena voidaan pitää sitä, että kaikki raketin järjestelmät toimivat moitteettomasti, moottori mukaan lukien. Lentorata oli 0,2 asteen tarkkuudella oikea.

Ensimmäisen vaiheen happisäiliö oli eristetty eristepeitteellä, jonka oli tarkoitus irrota heti nousun alussa ja pudota pois. Nyt peitto ei irronnut ja ainakin osittain seurasi raketin mukana. Tämän ei tässä vaiheessa uskota olevan syynä tulipaloon.

Raketin jäänteet lienee helposti löydettävissä meren pohjasta. Lentorata oli sellainen, että Falcon 1 nousi lähes pystysuoraan ylöspäin, jolloin se putosi lähelle lähtöpaikkaa. Romujen löytyminen olisi erittäin tärkeää vian syyn selvittämiseksi.

Kuvassa näkyy selvästi liekit Merlin-moottorin polttokammion ja polttoainesäiliön välissä. Moottorin vasemmalta puolelta tuleva musta savu on peräisin polttoainepumppua käyttävästä kaasuturbiinista.

Uuden raketin ensimmäisen lennon epäonnistuminen ei ole mitenkään tavatonta, edes huolestuttavaa. Kaikkea ei voi testata ennen ensilentoa, jolloin vasta viimeiset viat paljastuvat, ja usein johtavat lennon epäonnistumiseen. SpaceX-yhtiön perustaja ja omistaja, multimiljonääri Elon Musk on verrannut rakettia tietokoneohjelmaan; kuinka moni ohjelma toimii moitteettomasta heti ensimmäisellä kerralla. Avaruussukkula ja Saturnus 5 ovat niitä harvoja raketteja, jotka ovat onistuneet heti ensimmäisellä lennolla. Useimman muun raketin alkutaivat on ollut enemmän tai vähemmän hankalaa ja epäonnistumisia on ollut useita.

Elon toivoo seuraavan lennon tehtävän viimeistään puolen vuoden päästä. Hänellä on omien sanojensa mukaan varaa kolmeen epäonnistumiseen. Ensimmäisen lennon epäonnistumisesta huolimatta alku näyttää varsin lupaavalta.

Posted by Kaj Luukko at 1:21
Edited on: sunnuntai, maaliskuu 26, 2006 1:29
Categories: Muut aiheet

lauantai, maaliskuu 25, 2006

Falcon 1:n laukaisu epäonnistui

SpaxeX yhtiön uuden Falcon 1 raketin ensilento on epäonnistunut. Raketti aloitti nousun ilman häiriöitä klo 00:30 Suomen aikaa, mutta se menetettiin noin minuutti lähdön jälkeen. Enempää tietoa ei ole vielä saatavana.

Aiheesta lisää:

http://www.spacex.com/

http://kwajrockets.blogspot.com/

Posted by Kaj Luukko at 24:52
Edited on: lauantai, maaliskuu 25, 2006 24:53
Categories: Muut aiheet

perjantai, maaliskuu 24, 2006

MRO lähetti ensimmäiset kuvat

Courtesy NASA/JPL-Caltech Kaksi viikkoa sitten, 10.3.2006, Marsin kiertoradalle saapunut Mars Reconnaissance Orbiter on lähettänyt ensimmäiset kuvat planeetan pinnasta. Luotaimen HiRISE-kamera (High Resolution Imaging Experiment) on tarkin luotaimeen koskaan asennettu kamera. Se pystyy kuvaamaan Marsin pintaa huikealla, alle metrin erotuskyvyllä. Tällä tarkkuudella MRO pystyy mm. näkemään kaikki Marsiin aikaisemmin laskeutuneet luotaimet. Epäonnistuneen Mars Polar Landerin kohtalo voidaan ehkä lopultakin selvittää.

Nyt otetun ensimmäisen kuvan tarkoitus on vain testata uutta kameraa. Kuvan laatu näyttäisikin täyttävän kaikki odotukset. Nyt kamera suljetaan ja otetaan käyttöön vasta kun luotain on lopullisella radalla.

MRO jarrutti vauhtiaan rakettimoottorilla asettuakseen Marsia kiertävälle radalle. Ensimmäinen rata on hyvin soikea. Polttoaineen kulutuksen minimoimiseksi ratamuutokseen tullaan käyttämään ilmajarrutusta. Luotain ohjataan hallitusti Marsin ilmakehän yläosaan, jossa sen vauhti hidastuu. Lopullinen tutkimusrata on 255 x 320 kilometrin korkuinen napojen kautta kulkeva aurinkosynkroninen rata.

Ilmajarrutus on tehtävä hitaasti ja varovasti, joten lopullisen kiertodadan MRO saavuttaa vasta tämän vuoden marraskuussa. Tähän asti koko lento on sujunut ongelmitta.

Ensimmäinen kuva:

http://www.nasa.gov/mission_pages/MRO/multimedia/pia08014.html

Aiheesta lisää:

http://marsprogram.jpl.nasa.gov/mro/

http://www.nasa.gov/mission_pages/MRO/main/index.html 

Posted by Kaj Luukko at 23:29
Edited on: perjantai, maaliskuu 24, 2006 23:39
Categories: Mars

lauantai, maaliskuu 11, 2006

Mars Reconnaissance Orbiter perillä

Mars Reconnaissance Orbiter on eilen saapunut määränpäähänsä ja asettunut onnistuneesti Marsin kiertoradalle. Aiheesta lisää lähipäivinä.

Edelliset artikkelit:

http://www.ponttokamera.net/aurinkokunta_tanaan/archives/2005/08/entry_81.html

http://www.ponttokamera.net/aurinkokunta_tanaan/archives/2005/08/entry_73.html

Posted by Kaj Luukko at 13:04
Edited on: lauantai, maaliskuu 11, 2006 13:05
Categories: Mars

maanantai, maaliskuu 06, 2006

Onko USA:lla jo avaruuslentokone?

Aviation Week & Space Technologyn eilen julkaiseman kirjoituksen mukaan USA:lla olisi jo avaruuslentokone. Laite olisi rakennettu tiedustelutehtäviin, sotilaallisten satelliittien sekä aseiden avaruuteen kuljettamista varten. Aviation Week & Space Technology on kuudentoista vuoden ajan kerännyt vihjeitä, hajanaista tietoa sekä silminnäkijähavaintoja tästä huippusalaisesta lentolaitteesta ja päätti nyt julkaista kaiken tietämänsä.

Projektin lähtökohtana olisi Challenger-sukkulan onnettomuus tammikuussa 1986, jolloin USA:n puolustusvoimat sanoutui irti koko sukkulasta. Tätä seuranneet vaikeudet kertakäyttöisten rakettien kanssa johti tilanteeseen, jossa Pentagonin johtajat kokivat luotettavan pääsyn avaruuteen menetetyksi. Siksi yhdessä johtavien ilmailuyritysten, Boeingin ja Lockheed Martinin kanssa, päädyttiin rakentamaan avaruuslentokone ennätysajassa.

Lentokone on kaksivaiheinen, jossa iso, kolminkertaisella äänennopeudella 30 kilometrin korkeudessa lentävä suihkumoottorikäyttöinen emoalus irrottaa varsinaisen avaruuslentokoneen, joka omien moottorien voimin jatkaa lentoa Maan kiertoradalle. Tehtävän päätyttyä kone palaa Maan ilmakehään ja laskeutuu tavalliselle kiitoradalle. Suunnitelman lähtökohtana ovat toimineet emoaluksen osalta yliäänikone XB-70 Valkyrie, ja avaruuslentokoneen osalta X-20 DynaSoar, joita jo aikaisemminkin oli suunniteltu liitettäväksi toisiinsa. Lopullinen, "Blackstar" nimeä kantava järjestelmä on näiden kahden koelentokoneen edelleen kehitetty versio. Mielenkiintoinen yksityiskohta on väite, jonka mukaan avaruuslentokoneen rakettimoottorina olisi ns. Aerospike-moottori, jonka eteen tehtiin paljon kehitystyötä sukkulan seuraajaksi aiotun, mutta sittemmin haudatun X-33, Venture Star -projektin yhteydessä. Virallisesti kyseinen moottori ei ole koskaan lentänyt, muutamaa pientä koerakettia lukuun ottamatta.

Luonnollisesti Blackstarin olemassaolosta saati tämän hetkisestä tilasta, ei ole virallisesti tiedotettu yhtään mitään. Ei tiedetä myöskään, onko se lentänyt avaruuteen asti ja jos niin kuinka monta kertaa. Emo- ja kiertorata-alus on nähty yhdessä vain kerran, kumpikin erikseen useamman kerran. Jos Blackstar on oikeasti olemassa, kehitystyöhön on varmasti huvennut miljardi poikineen. Kustannukset on mahdollisesti onnistuttu kenenkään huomaamatta hukkaamaan muihin puolustusvoimien projekteihin, jotka nekin ovat enemmän vai vähemmän salaisia. Lisäksi valmiita suunnitelmia on ollut hyödynnettävissä aikaisemmista projekteista, niin puolustusvoimien omista projekteista kuin NASA:n lukuisista kesken jääneistä hankkeista.

Mielenkiintoista seurata, mitä vaikutusta Aviation Week & Space Technologyn julkaisulla tulee olemaan. Myönnetäänkö Blackstarin olemassa olo, kiistetäänkö se, vai vaietaanko asia kuoliaaksi? Optimistina tietenkin toivoisi, että Blackstarista saataisiin lyhyessä ajassa NASA:lle sovelias miehistönkuljetusalus, sukkulan ontuessa ongelmiensa kanssa.

Lähdeartikkeli:

http://www.aviationnow.com/avnow/news/channel_awst_story.jsp?id=news/030606p1.xml

XB-70 Valkyrie:

http://en.wikipedia.org/wiki/XB-70

http://www.aerospaceguide.net/dynasoar.html

http://www.netti.fi/~halle/planes/usa/xb-70.htm

http://www.netti.fi/~halle/planes/usa/xb-70.htm

X-20 DynaSoar:

http://en.wikipedia.org/wiki/X-20_DynaSoar

http://www.astronautix.com/craft/dynasoar.htm

Posted by Kaj Luukko at 17:40
Categories: Muut aiheet

perjantai, maaliskuu 03, 2006

Falcon 1 laukaisuyritys jälleen 20..25.3.2006

Jo pari vuotta alkuperäisestä aikataulustaan myöhässä, SpaceX-yhtiö yrittää jälleen uuden Falcon 1 rakettinsa laukaisua kuluvan kuukauden 20-25. päivä. Kaukana mantereelta, Kwajalein atollilla Tyynessä Valtameressä sijaitsevalla laukaisualustalla odottavalle raketille tehdään vielä edellisessä yrityksessä havaittujen vikojen korjauksia, mm. toisen vaiheen säiliö on vaihdettava vuodon takia.

Toinen ongelma on raketin hapettimena käytetyn nestemäisen hapen saatavuus. Sen loppuminen on jo keskeyttänyt yhden laukaisuyrityksen. Toiminta on täysin Havaijilta laivatun hapen varassa, koska yhtiön oma hapen nesteytyslaitos on "vanha romu" joka on auttamatta kyvytön tuottamaan riittävää määrää happea. SpaceX:n suuremmat mallit, Falcon 5 ja Falcon 9 tarvitsevat moninkertaisen määrän happea, joten tehokkaamman hapentuotantolaitoksen hankkiminen tulee välttämättömäksi, mikäli toimintaa Kwajalein atollilla jatketaan. Polttoaineena kaikki Falcon-mallit käyttävät kerosiinia, jonka kuljetus ja varastointi on helppoa. Toinen polttoainevaihtoehto, nestemäinen vety on vielä monin verroin happea hankalampaa sekä valmistaa että varastoida, joten kerosiini on aivan oikea polttoainevalinta tällaiseen toimintaan.

Ennen varsinaista laukaisuyritystä, koko laukaisuohjelma moottorin käynnistykseen asti on tarkoitus käydä läpi. Jos se sujuu ongelmitta, raketti on valmis laukaistavaksi.

http://www.spacex.com/

http://www.google.fi/search?q=%22Falcon+1%22+site:www.ponttokamera.net&hl=fi&lr=&as_qdr=all&start=10&sa=N

Posted by Kaj Luukko at 6:24
Categories: Muut aiheet