« heinäkuu 2006 | Main | huhtikuu 2006 »

perjantai, kesäkuu 30, 2006

Sukkula esillä Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat kirjoittaa sukkulan laukaisusta "ongelmista huolimatta". Edellisen sukkulalennon jälkeen ulkoiselle polttoainesäiliölle on tehty koko sukkulaohjelman aikaiset suurimmat aerodynaamiset muutokset, kun putki- ja kaapelikanavan suojana ollut ilmanohjain poistettiin. Eristettä poistettiin kaikkiaan n. 17 kg juuri siitä osasta säiliötä, josta edellisellä lennolla irtosi suurin pala. Suuri parannus on siis tehty.

Jäljelle jäivät kuitenkin putkilinjojen kannakkeiden suojana olevat eristeet, joista teoriassa voi irrota isojakin paloja. Näitä eristeitä ei voi poistaa, koska ne suojaavat putkilinjan kannakkeita huurtumasta. Kannakkeet ovat kiinni itse säiliön kyljessä, ja kun säiliö täytetään superkylmällä nestemäisellä vedyllä ja hapella, kannakkeet huurtuisivat ja keräisivät ympärilleen paksun jään, joka lennon aikana irrotessaan olisi vielä vaarallisempaa kuin irtoava eriste.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että irtoava eriste ei vaaranna sukkulan nousua. Lämpösuojan vaurioituessa sukkulan laskeutuminen vaarantuu. Mahdolliset vauriot havaitaan kiertoradalla, ja jos paluu ei ole mahdollinen, miehistö voi jäädä asemalle odottamaan pelastusaluksen saapumista. Eristevauriot eivät siis vaaranna miehistön turvallisuutta. Lisäksi vaurioiden todennäköisyys on erittäin pieni, koska nyt puheena olevan alueen eristeet eivät ole aiheuttaneet ongelmia edellisillä lennoilla.

Jos lentoa olisi lykätty vielä vaikka puoli vuotta, se olisi vaarantanut avaruusaseman rakentamisen. Lentojen jatkumisen viivästyminen nyt aiheuttaisi lähempänä vuotta 2010 painetta tihentää lentojen väliä, jotta asema saataisiin valmiiksi ennen kuin sukkulat on määrä poistaa käytöstä.

Näiden syiden takia Griffin päätti näyttää lennolle vihreää valoa; mahdolliset ongelmat eivät ole riskinä miehistölle, sekä lennon lykkääminen edelleen vaarantaisi aseman valmistumisen.

Tietenkin lennon vaarantavia ja miehistön henkeä uhkaavia tekijöitä on paljon muitakin kuin polttoainetankin irtoavat eristeet. Miehistön menetykseen johtavan onnettomuuden todennäköisyytenä pidetään noin yhtä prosenttia, mikä tekee sukkulalla lentämisestä monin verroin vaarallisempaa kuin hävittäjällä lentäminen sotatoimialueella.

Helsingin Sanomien artikkeli:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/USA+laukaisee+taas+sukkulan+avaruuteen+ongelmista+huolimatta/1135220486554

Posted by Kaj Luukko at 2:24
Categories: Avaruussukkula

torstai, kesäkuu 29, 2006

Gravitaatioaaltojen ilmaisin käyttöön

Saksan ja Britannian yhteistyönä rakennettu gravitaatioaatojen ilmaisin on saatu hienosäädettyä ja on se on aloittamassa ensimmäisen puolentoista vuoden mittaisen mittausjakson.

Einsteinin suhteellisuusteoria ennustaa gravitaatioaaltojen olemassaolon, mutta niitä ei ole koskaan onnistuttu havaitsemaan. Aaltoja havaitsemalla olisi mahdollista tutkia esim. supernovia, mustia aukkoja sekä maailmankaikkeuden pimeää materiaalia. Toimiva ilmaisin loisi kokonaan uuden menetelmän maailmankaikkeuden tutkimiseen, josta 96 % on piilossa tämän päivin havaintolaitteilta.

Gavitaatioaaltojen ilmaisimia on rakennettu ennenkin, mutta GEO600 on niistä modernein. Se on kilometrin syvyyteen maan sisään rakennettu laser-interferometri, jonka toiminta perustuu lasersäteen mittaamiseen. Ilmaisin koostuu kahdesta 600 metriä pitkästä tyhjöputkesta, joissa kulkeva lasersäde reagoi gravitaatioaaltoihin. Erittäin laadukkaalla ja herkällä optiikalla ja ilmaisimilla nämä muutokset toivotaan saatavan näkyviin.

http://www.geo600.uni-hannover.de/

http://www.eurekalert.org/pub_releases/2006-06/ppa-gsc062606.php

http://www.theregister.com/2006/06/27/gravity_detector/

http://www.aei.mpg.de/english/research/projects/laser_01/index.html

http://physicsweb.org/articles/news/8/4/2

http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Gravitational+Wave+Detector+GEO600&btnG=Hae&meta=

Posted by Kaj Luukko at 12:41
Categories: Muut aiheet

keskiviikko, kesäkuu 28, 2006

Tervetuloa, Nix ja Hydra!

Credit: NASA, ESA, H. Weaver (JHU/APL), A. Stern (SwRI), and the HST Pluto Companion Search Team Plutolta viime vuonna löydetyt kaksi uutta kuuta ovat saaneet nimikseen Nix ja Hydra.

Kuvassa Pluto kuineen 18.5.2005 avaruusteleskooppi Hubblen kuvaamana. Alinna Pluto, yläpuolellaan 1978 löydetty kuu Charon. Ylinnä ja oikealla uudet löydökset, pienet kuut Nix ja Hydra.

Nimet ovat peräisin Egyptin ja Kreikan mytologiasta. Nyx on yön jumalatar ja Hydra puolestaan monipäinen hirviö jolla oli käärmeen vartalo. Joissain lähteissä Nyx mainitaan myös Charonin äidiksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nyks

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hydra

Koska Nyx-niminen asteroidi on jo olemassa, käytetään Pluton kuun nimessä toista kirjoitusasua: Nix.

Aiheesta lisää:

http://www.ponttokamera.net/aurinkokunta_tanaan/archives/2005/11/entry_116.html

http://sciencenow.sciencemag.org/cgi/content/full/2006/620/1

http://www.nineplanets.org/pluto.html

http://www.plutoportal.net/

Posted by Kaj Luukko at 1:34
Edited on: keskiviikko, kesäkuu 28, 2006 1:35
Categories: Pluto

tiistai, kesäkuu 27, 2006

Näkemiin, 2003 YN107 !

Credit: University of Western Ontario Koodinimen 2003 YN107 saanut 20 metrin kokoinen asteroidi löydettiin vasta vuonna 2003. Se on kiertänyt Maata vuodesta 1999, ja on nyt on nyt poistumassa ”kiertoradalta”. Se kuuluu Aurinkoa lähellä Maan rataa kiertävään asteroidiryhmään, josta tunnetaan toistaiseksi neljä asteroidia, mutta niitä voi olla lisääkin.

Joutuessaan riittävän lähelle Maata nämä asteroidit jäävän joksikin aikaa spiraalin muotoiselle radalle Maan lähelle. Rata ei ole pysyvä, vaan lopulta ne lähtevät taas omille teilleen palatakseen taas ehkä joskus uudelleen.

2003 YN107 on kesäkuun alussa saanut Maan vetovoimakentässä vähän lisää vauhtia, jonka avulla se poistuu Maan läheltä. Se tulee takaisin 60 vuoden kuluttua.

Parhaillaan toinenkin asteroidi on kiertämässä Maata. 200 metrin kokoinen 2004 GU9 on tullut läheisyyteemme jo 500 vuotta sitten ja viipynee täällä vielä toiset 500 vuotta.

Ainakin osa näistä asteroideista voi olla Kuuhun iskeytyneiden isompien asteroidien synnyttämiä ”roiskeita”.

Animaatioita:

http://neo.jpl.nasa.gov/cgi-bin/db?name=2003+YN107

http://neo.jpl.nasa.gov/cgi-bin/db?name=2004+GU9

http://neo.jpl.nasa.gov/2002aa29.html

Aiheesta lisää:

http://en.wikipedia.org/wiki/2003_YN107

Posted by Kaj Luukko at 7:31
Edited on: keskiviikko, kesäkuu 28, 2006 1:36
Categories: Maa, Muut aiheet

Progress 22 telakoitui avaruusasemaan

Credit: NASA TV Järjestyksessään 22.venäläinen Progress rahtialus telakoitui kansainväliseen avaruusasemaan maanantaina illansuussa. Alus toi asemalle 2308 kg rahtia, jossa on polttoainetta, happea, vettä, työkaluja, vaatteita ja muita tarvikkeita miehistön käyttöön. Alus saapui vain viikkoa ennen avaruussukkula Discoveryn suunniteltua telakoitumista. Miehistö jättääkin Progressin lastin purkamisen odottamaan Discoveryn lähtöä ja käyttää tulevan viikon sukkulan saapumisen valmisteluun.

Aiheesta lisää: http://www.nasa.gov/mission_pages/station/main/index.html 

Posted by Kaj Luukko at 1:04
Categories: ISS

perjantai, kesäkuu 23, 2006

Seuraava sukkulalento heinäkuussa

Photo credit: NASA/George Shelton NASA pitää edelleen kiinni aikataulusta, jonka mukaan seuraava avaruussukkulan lento tehdään heinäkuussa. Lentovuorossa on jälleen Discovery, joka teki myös edellisen lennon viime vuonna. Tuolloin polttoainesäiliön eristeestä irtosi odotettua suurempi pala, joka olisi voinut aiheuttaa vaurioita sukkulan herkkään lämpösuojaan.

Polttoainesäiliöstä on poistettu koko putki- ja kaapelikanavan ilmanohjain, josta eriste irtosi. Muutoksen vaikutuksia on huolellisesti tutkittu laskennallisesti tietokoneella, sekä pienoismallilla tuulitunnelissa. Tutkimusten perusteella ilmanohjaimien poistamisella ei ole haittavaikutuksia, joten näiltä osin lento on turvallinen.

Keskustelua on sen sijaan herättänyt samaisen putkilinjan kannakkeiden ympärillä oleva eriste, josta voi periaatteessa myös irrota isoja palasia. Monet ovatkin halunneet lykätä lentoa kunnes tämäkin ongelma on ratkaistu. Nasan pääjohtaja Michael Griffin teki kuitenkin päätöksen, että Discovery lentää 1.7. ilman enempiä muutoksia.

Kyseisen alueen eristeet eivät ole tähän mennessä aiheuttaneet ongelmia. Riski on olemassa. Se on pieni, mutta toteutuessaan vaikutukset voivat olla vakavia. Eristeen irtoamisesta ei ole haittaa nousun aikana, mutta laskeutuminen voi olla mahdotonta, mikäli sukkulan lämpösuoja on nousussa rikkoutunut. Tässäkin tapauksessa miehistö on turvassa avaruusasemalla, kunnes paluukyyti järjestyy toisella sukkulalla tai Venäläisellä Sojuzilla.

Edellisellä lennolla lähtöviivästyksiä aiheuttaneet polttoainesäiliön pinnankorkeusanturit uusittiin Discoveryn käyttämään säiliöön. Häiriöiden syy ei ole lopullisesti selvinnyt. Anturien toimivuudesta haluttiin täysi varmuus, jonka vuoksi ne vaihdettiin. Säiliön pohjassa on huoltoluukku, jonka kautta työ tehtiin. Anturit ovat luonnollisesti kertakäyttöisiä, kuten itse säiliökin.

Anturien vaihto sekä ilmanohjaimen rakennemuutoksen aiheuttaman lisätyön vuoksi lento siirrettiin toukokuulta heinäkuulle. Valmistelut ovat olleet jopa vähän edellä aikataulusta, joten jos ongelmilta vältytään ja sää sallii, Discovery lähtee kohti kansainvälistä avaruusasemaa 1.7.2006.

Aiheesta lisää:

http://www.nasa.gov/mission_pages/shuttle/main/index.html 

Posted by Kaj Luukko at 1:07
Edited on: tiistai, kesäkuu 27, 2006 7:32
Categories: Avaruussukkula, Miehitetyt avaruuselennot