« joulukuu 2005 | Main | lokakuu 2005 »

tiistai, marraskuu 29, 2005

Hayabusa vaikeuksissa

Credit: JAXA Japanilainen asteroidiluotain Hayabusa on kohdannut ongelmia, jotka voivat pahimmillaan tehdä näytteiden Maahan kuljetuksen mahdottomaksi. Luotaimen ohjausmoottoreissa on vikaa, joka johti luotaimen asennon hallinnan menetykseen, josta puolestaan seurasi ongelmia radioyhteyden muodostamisessa. Pääantenni on kiinni luotaimen rungossa, joten koko luotainta on käännettävä antennin kohdistamista varten. Yhteydenpito pienempitehoisten antennien välityksellä on vaikeampaa heikomman signaalin vuoksi. Luotaimeen on saatu yhteys, mutta antenniongelmien vuoksi luotainta ei ole saatu hallintaan.

NASA:n 70 metrinen paraboliantenni on viime päivinä ollut varattuna Cassini- ja Voyager-luotaimien yhteydenpitoa varten. Japanilaiset aikovat kuitenkin pyytää antennia käyttöönsä, koska se voi olla ratkaiseva tekijä Hayabusan pelastamisessa.

Hayabusassa on kaksi toisistaan riippumatonta ohjausrakettijärjestelmää, jotka kumpikin koostuvat kuudesta moottorista. A ja B –järjestelmä ovat tällä hetkellä molemmat suljettuna ja luotain on turvatilassa. B-järjestelmässä on polttoainevuoto. A-järjestelmässä ei ole vuotoa, mutta se ei kehittänyt riittävästi työntövoimaa luotaimen asennon korjaamiseksi. A-järjestelmän putket voivat olla jäässä, mutta ongelman syytä ei ole voitu selvittää yhteysongelmien vuoksi.

Moottoreissa käytetään hypergolista polttoainetta, hydratsiinia ja typpitetroksidia. Aineet syttyvät itsestään kun ne sekoittuvat polttokammiossa. Lisäksi ne säilyvät hyvin ja ovat näin ollen ihanteellinen polttoaine-hepetinpari avaruusluotaimien tarpeisiin. Moottori käynnistyy yksinkertaisesti avaamalla kaksi venttiiliä.

Jos Hayabusan asennonsäätöä ei saada toimimaan, se ei pysty tuomaan asteroidinäytettä Maahan. Luotaimen varsinaisena ajomoottorina on erillinen ionimoottori, mutta ilman asennonsäätöä ionimoottorin työntövoimaa ei voida kohdistaa oikeaan suuntaan ja luotain on ohjauskyvytön. Jos paluumatka ei pääse alkamaan joulukuun puoliväliin mennessä, seuraava tilaisuus on vasta parin vuoden päässä.

Posted by Kaj Luukko at 22:31
Categories: Muut aiheet

maanantai, marraskuu 28, 2005

Falcon 1:n laukaisu siirtyy joulukuulle

Credit: Thom Rogers/SpaceX Falcon 1:n eilisen laukaisuyrityksen yhteydessä ilmenneet laukaisualustan ongelmat johtivat heliumin sekä nestemäisen hapen hävikkiin, jonka seurauksena niitä on tuotava paikalle lisää ennen kuin laukaisua voidaan yrittää uudelleen. Laukaisu siirtyy näin ollen joulukuun puolelle, ehkä joulukuun puoliväliin.

Raketissa hapettimena käytettävä nestemäinen happi on säiliöissä kiehumispisteessä, jolloin sitä kiehuu pois koko ajan. Laukaisualustalla on säiliöt hapen lisäämiseksi rakettiin. Järjestelmän yksi venttiili oli väärässä asennossa, joka johti ennakoitua suurempaan hapen katoamiseen. Lisäksi raketin säiliöistä karkasi suunniteltua enemmän heliumia, jota käytetään polttoaine- ja happisäiliöiden paineistamiseen sekä päämoottorin käynnistämiseen. Myös päämoottorin tietokoneessa oli häiriö, joka yksistään olisi riittänyt syyksi laukaisun peruuttamiseen.

Laukaisupaikka on Kwajalein-atolli Marshall-saarten tasavallassa Tyynessä Valtameressä, 3900 km lounaaseen Havaijilta, sijainnissa 8°43′ N 167°44′ E

Helium, sekä -183 asteinen nestemäinen happi on tuotava paikalle USA:sta 8000 km:n päästä. Osittain juuri polttoaineen käsittelyn helpottamiseksi Falcon-sarjan raketeissa käytetään polttoaineena keroseenia eikä nestemäistä vetyä, jonka kiehumispiste on -253 ºC.

http://www.spacex.com/

http://spaceflightnow.com/falcon/f1/051126scrub.html

http://www.space.com/missionlaunches/051126_falcon1_scrub.html

Posted by Kaj Luukko at 24:21
Categories: Muut aiheet

sunnuntai, marraskuu 27, 2005

Falcon 1:n eilinen laukaisu peruutettu, uusi yritys tänään

Falcon 1:n neitsytlento ei päässyt matkaan suunniteltuna aikana eilen illalla. Syynä olivat tekniset ongelmat raketin happi- ja heliumsäiliöiden täytöksen ylläpidossa. Myös sää aiheutti viivästyksiä.

Uusi yritys on tänään sunnuntaina, 27 11 2005 klo 20:00 Suomen aikaa.

Aiheesta lisää:

http://www.spacex.com/

http://www.space.com/missionlaunches/launches/next_launch.html

http://www.spaceflightnow.com/falcon/f1/status.html

http://spaceflightnow.com/falcon/f1/051126scrub.html

Posted by Kaj Luukko at 12:23
Categories: Muut aiheet

Falcon 1:n lähtölaskenta keskeytetty toistaiseksi

Vain muutama minuutti ennen 0-hetkeä 23:00 Suomen aikaa lähtölaskenta keskeytyi ensimmäisen kerran ja lähtöä siirrettiin tunnilla eteenpäin. Tämän jälkeen pilvisyys laukaisupaikan yläpuolella keskeytti laskennan uudelleen.

Laukaisualustan nestemäisen hapen siirtojärjestelmässä on ollut häiriö, joka on estänyt raketin toisen vaiheen happisäiliön täyttämisen. Raketin molemmat vaiheet käyttävät hapettimena nestemäistä happea, jota haihtuu raketin tankeista sen seistessä laukaisualustalla. Happea joudutaan aika-ajoin lisäämään lähtövalmiuden ylläpitämiseksi.

Laukaisuikkuna on tänään avoinna klo 23:00 - 03:00 Suomen aikaa. Sen jatkaminen saattaa olla mahdollista.

Aiheesta lisää: http://www.spacex.com/ 

Posted by Kaj Luukko at 24:58
Edited on: sunnuntai, marraskuu 27, 2005 1:52
Categories: Muut aiheet

lauantai, marraskuu 26, 2005

Hayabusa otti näytteen onnistuneesti

photo by JAXA/ISAS Japanilainen asteroidiluotain on toisella yrittämällä onnistuneesti ottanut näytteen Itokawa-asteroidista. Pintakosketus kesti vain muutaman sekunnin, jonka aikana luotain ampui asteroidin pintaan pienen luodin jonka irrottamat pölyroiskeet ajautuivat näytekapseliin odottamaan Maahan tuontia. Tapahtumien kulkua ei ole vielä tarkemmin kerrottu, mutta ainakin luotain suoritti kaikki ohjelmoitut toimet ja näyteenottolaite kosketti "johonkin".

Luotaimen päätehtävä on nyt suoritettu ja se aloittaa joulukuun alussa matkan takaisin Maahan. Näytekapseli on tarkoitus pudottaa Australiaan kesäkuussa 2007. Kysymysmerkkinä on polttoaineen riittävyys, jota on kulunut suunniteltua enemmän asennonsäätömoottoreiden tarpeisiin, joita Hyabusa on joutunut käyttämään kahden asennon säätöön käytettävän reaktiopyörän rikkouduttua. Matkalentoon luotain käyttää ionimoottoria, jonka ajoaineena on Xenon kaasu. Sitä on riittävästi jäljellä, mutta ohjausrakettien polttoainetilanteesta ei vielä ole julkaistu tietoa.

Posted by Kaj Luukko at 3:55
Edited on: lauantai, marraskuu 26, 2005 4:03
Categories: Muut aiheet

perjantai, marraskuu 25, 2005

Falcon 1:n laukaisua siirretty

Spacex-yhtiön uuden Falcon 1 raketin neitsytlentoa on jouduttu armeijan vaatimuksesta siirtämään vuorokaudella eteenpäin. Uusi laukaisuaika on nyt lauantai, 26.11.2005 klo 21:00 GMT.

Posted by Kaj Luukko at 6:35
Edited on: sunnuntai, marraskuu 27, 2005 1:02
Categories: Muut aiheet

keskiviikko, marraskuu 23, 2005

Hayabusa laskeutui sittenkin!

Japanilaiset ovat nyt saaneet siirrettyä Hayabusan datatallentimet tiedot Maahan ja tutkineet mitä ensimmäisen epäonnistuneen laskeutumisyrityksen aikana viime lauantaina tapahtui. Aikaisempi tulkinta tapahtumien kulusta on osoittautunut virheelliseksi. Luotain ei leijunut puolta tuntia kymmenen metrin päässä asteroidin pinnasta, vaan makasi puoli tuntua sen pinnalla!

Jokin oli kuitenkin mennyt pieleen, koska luotain yritti keskeyttää lähestymisen, mutta jatkoi vapaapudotusta kunnes osui pintaan ja pomppi pari kertaa ennen kuin jäi paikalleen. Hayabusa nousi takaisin avaruuteen Maasta lähetetyn käskyn ansiosta.

Koska Hayabusa yritti itse keskeyttää laskeutumisen, sen näytteenottolaite ei ollut aktivoituna pintakosketuksen tapahtuessa. Idea oli ampua luoti asteroidin pintaan ja kerätä roiskeita talteen Maahan tuontia varten. Tutkijat pitävät mahdollisena, että näytekapseliin on silti ainakin kahden tai kolmen pintakosketuksen ansiosta ajautunut näytettä.

Hayabusa lähestyy tällä hetkellä asteroidia 4 km:n tuntinopeudella. Toinen laskeutumis- ja näytteenottoyritys on edelleen suunnitteilla perjantaiksi tai lauantaiksi.

Aiheesta lisää: http://www.planetary.org/blog/article/00000287/

Posted by Kaj Luukko at 22:06
Categories: Muut aiheet

Falcon 1 tekmässä historiaa

Credits: SpaceX Yksityisen SpaceX-yhtiön suunnittelema ja rakentama kantoraketti Falcon 1 on näillä näkymin lähdössä neitsytlennolleen ensi perjantaina, 25.11.2005. Falcon 1 on pieni kaksivaiheinen raketti, jonka suunnittelu on aloitettu täysin puhtaalta pöydältä.

  • Se tulee oleman ensimmäinen yksityisin varoin suunniteltu ja rakennettu nestemäistä polttoainetta käyttävä raketti, joka saavuttaa Maan kiertoradan.
  • Raketin Merlin-päämoottori on neljäänkymmeneen vuoteen ensimmäinen USA:ssa suunniteltu täysin uusi keroseenia ja nestemäistä happea käyttävä rakettimoottori, ja ylipäätään ensimmäinen täysin uusi moottori 25 vuoteen.
  • Falcon 1 on ainoa raketti jossa käytetään tämän vuosituhannen ohjausjärjestelmää, joka on painoltaan ja sähkönkulutukseltaan ylivertainen vanhempiin järjestelmiin verrattuna.
  • Se on ensimmäinen osittain uudelleen käytettävä raketti avaruussukkulan lisäksi.

Laukaisun hinta on 6,7 miljoonaa dollaria, mikä tekee siitä markkinoiden halvimman omassa kokoluokassaan, (jos jotkut venäläiset mannertenväliset ohjukset jätetään pois laskuista.)

Falcon 1 on Falcon-sarjan ensimmäinen ja pienin raketti. Se kykenee nostamaan matalalle kiertoradalle 570 kg:n hyötykuorman. Falcon 1 tulee saamaan isompia seuraajia joista suurin versio Falcon 9-S9 nostaa matalalle kiertoradalle liki 25 tonnia ja geostationääriselle siirtoradalle kymmenen tonnia. Kapasiteetti vastaa suurimpia käytössä olevia raketteja, mutta laukaisun hinta on niitä selvästä alhaisempi.

Eri versioissa on hyödynnetty mahdollisimman paljon samoja osia, mm. moottorit ovat kaikissa samoja. Versiossa 1 on yksi moottori, suurimmassa versiossa 9-S9 peräti 27 kpl. Versioiden 5 ja 9 pääosat, kuten polttoainetankit ovat samoja. Tällä tavalla pystytään konstruoimaan koko skaalan kattava rakettimallisto mahdollisimman vähistä osista ja mahdollisimman edullisesti. Kaikki Falcon-versiot ovat kaksivaiheisia ja ne ovat ykkösversiota lukuun ottamatta kokonaan uudelleen käytettäviä. Kaavailuja on myös yli sadan tonnin raketeista myöhemmin tulevaisuudessa.

Mies Space Exploration Technologies -yhtiön takana on 34 vuotias nettimiljonääri Elon Musk. Omaisuutensa hän on tehnyt nettiyrityskaupoilla (Zip2, PayPal). Hän on yksin koko projektin isä ja rahoittaja. Hän haluaa tehdä ihmiskunnasta avaruussivisisaation tarjoamalla halpaa pääsyä avaruuteen. Hänen perimmäinen tavoitteensa on varmistaa ihmiskunnan elossa pysyminen perustamalla siirtokunta Marsiin. Hänellä oli jo suunnitteilla koelento Marsiin, mutta piti tarjolla olevia amerikkalaisia raketteja liian kalliina ja venäläisiä liian arveluttavina kauppakumppaneina. Niinpä hän tuli päättäneeksi rakentaa rakettinsa itse. Musk myöntää avoimesti olevansa tärähtänyt, mutta on nyt lähellä onnistua siinä missä kukaan muu ei ole onnistunut ennen häntä.

Musk on määrätietoisesti rakentanut erittäin tehokkaasti toimivan yrityksen. Hän on onnistunut haalimaan joukkoihinsa päteviä insinöörejä muista ilmailu- ja avaruusalan yrityksistä. Joukossa on paljon nuoria, joilla kokemuksen korvaa innovatiivisuus ja rohkeus. T-paita ja lippalakki työasunaan he ovat muutamassa vuodessa rakentaneet tyhjästä Falcon 1:n, joka odottaa jo lähtöalustalla.

SpaceX noudattaa kaikessa yksinkertaisuuden ja tehokkuuden periaatetta. Innovatiivisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta huolimatta se toimii jalat täysin maassa, vaikka pää olisikin pilvessä. Kustannustehokkaasti yksinkertaista ja toimivaa tekniikkaa. Lähtökohtana on alusta asti ollut oppia muiden virheistä. Epäonnistuneiden rakettilaukaisujen pohjalta tehty riskikartoitus toimii suunnittelun lähtökohtana ja eniten epäonnistumisia aiheuttaneisiin kohteisiin on kiinnitetty erityistä huomiota.

Musk keskusteli rakettiuransa alussa Michael Griffinin kanssa ja hänelle tuli täysin selväksi, että täytyy löytyä nykyistä halvempia keinoja avaruuteen pääsemiseksi. Nyt hän on jo ennättänyt sanomaan, että Kuuhun pääseminen kymmenessä vuodessa ei pitäisi olla ongelma. Michael Griffin on sittemmin siirtynyt NASA:n pääjohtajaksi, ja hän noudattaa aivan samaa yksinkertaisuuden ja tehokkuuden periaatetta, koska on tajunnut, ettei NASA selviä nykyisellä tiellä.

SpaceX:llä on kaikki mahdollisuudet vetää matto totaalisesti NASA:n hovihankkijoiden, Boeingin ja Lockheed Martinin alta. NASA:han on jo periaatteessa lupautunut käyttämään ulkopuolisia laukaisupalveluita, mikäli niitä vain olisi tarjolla. SpaceX on ensimmäinen ja vakavasti otettava ehdokas tähän tehtävään. Muitakin on tulossa.

Aiheesta lisää:

http://www.spacex.com/

Posted by Kaj Luukko at 6:54
Edited on: keskiviikko, marraskuu 23, 2005 22:07
Categories: Muut aiheet

tiistai, marraskuu 22, 2005

MARSIS-tutkan dataa analysoidaan

Credits: ESA Viime viikolla ESA julkaisi lyhyen tiedotteen Mars Espress -luotaimen MARSIS -tutkan tähänastisesta toiminnasta. Tutkan antennien avausvaikeuksien jälkeen tutka on nyt ollut toiminnassa neljä kuukautta. Luotaimen kiertorata on soikea ja viimeisen neljän kuukauden aikana radan lähin piste on ollut Marsin päiväpuolella, jolla tutka pystyy mittaamaan ilmakehää lyhyillä radioaalloilla. Marsin pinnan alaisia rakenteita voidaan tutkata pitkillä radioaalloilla, mutta koska ne eivät läpäise ilmakehää planeetan päiväpuolella, ei niitä ole tähän mennessä voinut käyttää. Marsilla, kuten Maallakin, muodostuu ilmakehän yläosaan, ionosfääriin, Auringon säteilyn vaikutuksesta pitkiä radioaaltoja häiritsevä kerros. Mars Expressin radan alin piste on kuitenkin pikku hiljaa siirtymässä planeetan yöpuolelle, jolloin pinnan rakenteiden tutkaaminen voidaan aloittaa toden teolla.

Tutkahavainnot perustuvat eri kerrosten erilaiseen ominaisuuteen heijastaa radioaaltoja. Tutkan lähettämä radiopulssi heijastuu osittain takaisin jokaisesta kohtaamastaan rajakerroksesta ja näiden heijasteiden laadusta ja saapumisajoista voidaan määritellä tutkittavan kohteen rakennetta. Samaan ilmiöön perustuu esimerkiksi ultraäänellä tehtävä sikiötutkimus. MARSIS-tutka ei pysty erottelemaan eri suunnista tulevia heijasteita tai muita häiriötä, joten signaalia joudutaan analysoimaan Maassa ehkä pitkäänkin ennen varsinaisten tulosten selviämistä. MARSIS-tutkan merkittävin tavoite on paljastaa Marsin pinnan alla mahdollisesti sijaitsevat vesitaskut. Marsin pintaa muokannut vesi näyttää kadonneen lähes kokonaan, joten yksi teoria on, että vettä saattaa olla paljonkin pinnan alla piilossa.

ESA:n tiedote ei sisältänyt mitään tuloksia tai uusia havaintoja.

Aiheesta lisää: http://www.esa.int/esaCP/SEM30WTLWFE_index_0.html

Posted by Kaj Luukko at 6:38
Categories: ESA, Mars

maanantai, marraskuu 21, 2005

Hayabusa on kunnossa

Hayabusa on kunnossa, mutta näytteenotto epäonnistui. Luotain pääsi hyvin lähelle Itokawa-asteroidin pintaa, kymmenen metrin päähän, ehkä lähemmäksikin. Mahdollisesti se jopa kosketti pintaa, tästä ei ole vielä täyttä varmuutta.

Syy miksi tehtävä epäonnistui, ei ole vielä täysin selvillä. Luotain pudotti pinnalle erityisen kohdistusmerkin, jota seuraamalla sen piti tehdä loppulähestyminen. Merkki osui pinnanne, Hayabusa käytti lähestymiseen laser-tutkaa, jolla se mittasi pinnan muotoa ja ohjasi itseään kohti laskeutumispaikkaa. Kaikki tämä onnistui, mutta ilmeisesti luotain ajautui sivuun suunnitellusta laskeutumispaikasta ja joutui olemaan liian kauan asteroidin läheisyydessä, jonka pinnan lämpötila Auringon paisteessa on sata astetta. Luotainta ei suunniteltu toimimaan pitkää aikaa näin kuumassa paikassa, vaan sen laitteet alkoivat lämmetä liiaksi.

Lähestyminen keskeytettiin Maasta käsin, mutta käsky ei mennyt perille. Jokin kuitenkin laukaisi luotaimen automaattisesti turvatilaan. Se keskeytti lähestymisen ja ohjasi itsensä pois asteroidin luota. Se päätyi lopulta sadan kilometrin päähän Itokawasta, josta kestää monta vuorokautta päästä takaisin ja yrittää uutta laskeutumista. Toinen näytteenotto oli suunniteltu tehtävän 25. marraskuuta. Se tullaan tekemään, mutta päivästä ei ole varmuutta.

Viimeistään joulukuun alussa Hayabusan on lähdettävä paluumatkalle, mikäli mielii päästä Maahan johtavalle lentoradalle. Toisaalta, mikäli näytteenotto epäonnistuu kokonaan, menettää paluumatkakin merkityksensä. Toinen näytteenottoyritys tultaneenkin tekemään riskillä, ”kaikki tai ei mitään” -periaatteella.

Myös polttoaine uhkaa loppua kesken, eikä viimeisin ponkaisu sadan kilometrin päähän ollut lainkaan omiaan säästämään sitä. Polttoainetta kuluu muutenkin suunniteltua enemmän, koska luotaimen kahden vioittuneen reaktiopyörän toiminta joudutaan korvaamaan ohjausraketeilla.

Englanninkielinen seikkaperäinen selostus tapahtumista löytyy osoitteesta: http://5thstar.air-nifty.com/blog/2005/11/fate_of_hayabus.html

Posted by Kaj Luukko at 6:41
Edited on: maanantai, marraskuu 21, 2005 17:22
Categories: Muut aiheet

sunnuntai, marraskuu 20, 2005

Hayabusan kohtalo epäselvä

Credit: ISAS / JAXA Eilen illalla Suomen aikaa Hayabusa-luotaimen piti laskeutua kosketusetäisyydelle Itokawa-asteroidista ja ottaa siitä näyte Maahan tuotavaksi. Viereinen kuva on julkaistu 22:58 eilen illalla ja se on viimeisin julkaistu kuva. Kuvassa näkyy luotaimen varjo asteroidin pinnalla.

Näytteenotto ei onnistunut. Vielä ei ole julkaistu tarkempia tietoja siitä mitä tapahtui ja onko Hyabusa kunnossa vai onko se kärsinyt vaurioita. Voidaan olettaa, että se on asettunut turvatilaan, jossa se tekee vain välttämättömät toiminnot turvatakseen itsensä ja odottaa ohjeita Maasta. Radioviive luotaimeen ja takaisin kestää puoli tuntua, joten luotaimen tilan selvittäminen voi kestää kauankin, tunteja vähintään.

Posted by Kaj Luukko at 12:40
Categories: Muut aiheet

lauantai, marraskuu 19, 2005

Hayabusan näytteenotto lähitunteina

Hayabusa –asteroidiluotaimen pitäisi aivan lähituntien aikana ottaa ensimmäinen näyte Itokawa-asteroidista. Tehtävän onnistumisesta saataneen tieto huomenna sunnuntaina.

Hienoja tietokoneanimaatioita näytteenotosta ja muuta tietoutta Hayabusasta löytyy osoitteesta: http://www.astro.mech.tohoku.ac.jp/hayabusa/page1_english.htm 

Posted by Kaj Luukko at 18:12
Edited on: lauantai, marraskuu 19, 2005 18:14
Categories: Muut aiheet

maanantai, marraskuu 14, 2005

Haukka laskeutuu ensi lauantaina

Credit: JAXA Japanilainen, 9.5.2003 matkaan lähetetty asteroidiluotain Hayabusa (suom. haukka) saapui tämän vuoden syyskuun 12. päivänä kohteensa, Itokawa-asteroidin luo. Luotain on siitä lähtien tutkinut kohdettaan ja varovasti lähestynyt sitä. Tarkoituksena on ensi lauantaina laskeutua kosketusetäisyydelle näyteen ottoa varten. Toinen näytteenotto on ohjelmassa 25. marraskuuta.

Itokawa on 600 metrin kokoinen, suippoa perunaa muistuttava asteroidi. Se kiertää Aurinkoa Maan ja Marsin välissä. Lähimmillään Aurinkoa sen tulee Maan radan sisäpuolelle. Itokawa on parhaillaan 290 miljoonan kilometrin päässä Maasta. Itokawan tiheyden on mitattu olevan 2.3 +/-0.3 g/cm3. Painovoima Itokawan pinnalla on mitätön, vain sadastuhannes osa Maan painovoimasta. Täyteen lastattu rekka-auto painaisi siten Itokawan pinnalla vain reilut puoli kiloa. Hayabusa pystyy näin ollen vaivattomasti leijumaan asteroidin lähistöllä, olematta varsinaisesti edes kiertoradalla. Ihminen painaisi Itokawan pinnalla alle gramman ja pystyisi vaivatta hyppäämään avaruuteen ja pois asteroidin painovoimakentästä.

Credit: JAXA

Silmiinpistävä piirre Itokawassa on kraattereiden täydellinen puuttuminen. Pinnalla on kiviröykkiöitä, mutta myös tasankoja turvallista laskeutumista varten. Hayabusa ei varsinaisesti laskeudu, vaan pintakosketuksen jälkeen ampuu pienen luodin asteroidin pintaan. Luoti irrottaa pinnasta pölyä, joka kerätään näytekammioon. Heti laukauksen jälkeen luotain nousee takaisin ylös.

Hayabusa kuljetti mukanaan myös pientä Minerva-nimistä laskeutumisluotainta, jonka se irrotti viime lauantaina. Minervan piti pudota Itokawan pinnalle, mutta se näyttä ajautuneen asteroidin ohi ja ajelehtii nyt avaruudessa. Minervan piti ottaa lähikuvia pinnasta ja mitata sen lämpötilaa. Se oli suunniteltu hyppimään asteroidin pinnalla ja siirtymään sillä tavalla paikasta toiseen. Minerva näyttää nyt olevan menetetty. Näytteen ottoa tämä epäonni ei kuitenkaan estä.

Hayabusan keräämät näytteet on tarkoitus palauttaa Maahan kesällä 2007. Näin siis jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Vaikka tehtävä on tähän mennessä sujunut hyvin, vaikein on vielä edessä; itse näytteiden otto ja niiden palautus.

Ongelmitta ei Hayabusa ole kuitenkaan selviytynyt. Kaksi kolmesta luotaimen asennon säätöön käytettävää reaktiopyörää on lakannut toimimasta. Luotainta joudutaan nyt kääntämään asennonsäätömoottoreiden avulla. Tämä kuluttaa polttoainetta, mutta insinöörit ovat laskeneet, että tarkalla ohjausliikkeiden suunnittelulla polttoaineen pitäisi riittää Maahan paluuseen asti.

Hayabusa on ensisijaisesti uusien teknologioiden kokeiluprojekti. Sen työntövoimanlähteenä on ionimoottorit, jotka käyttävät polttoainetta vain murto-osan perinteisiin kemiallisiin moottoreihin verrattuna. Siinä on edistyksellinen ohjausjärjestelmä, joka kykenee navigoimaan ja ohjaamaan luotainta itsenäisesti. Radiosignaalin kulku luotaimesta Maahan kestää tällä hetkellä 16 minuuttia, joten sen on pakkokin suoriutua monista vaativistakin tehtävistä itsenäisesti. Jos luotain kohtaa ongelman jota ei kykene ratkaisemaan, se keskeyttää toiminnon, hakeutuu turvalliseen tilaan ja pyytää apua Maasta. Näytteenottomenetelmä on uusi ja ennen kokeilematon. Myöskään näytettä Kuuta kaukaisemmalta taivaankappaleelta ei ole toisteiseksi tuotu Maahan.

Tässä kuvassa näkyy luotaimen varjo asteroidin pinnalla! (Pieni tiimalasin muotoinen kuvio keskellä ylhäällä.)

Hayabusa on uutisoinnissa jäänyt pahasti mm. NASA:n projektien varjoon, vaikka ei lainkaan häpeä niiden rinnalla.

Aiheesta lisää:

http://www.jaxa.jp/news_topics/vision_missions/solar/pages/hayabusa3_e.html 

http://www.jaxa.jp/missions/projects/sat/exploration/muses_c/index_e.html

http://www.isas.jaxa.jp/e/enterp/missions/hayabusa/index.shtml

http://www.hayabusa.isas.jaxa.jp/e/index_31.html

http://www.ponttokamera.net/aurinkokunta_tanaan/archives/2005/08/entry_86.html 

Posted by Kaj Luukko at 23:15
Categories: Muut aiheet

sunnuntai, marraskuu 13, 2005

ATV myöhästyy edelleen vuodella

Credits: ESA-D. Ducros Euroopan avaruusjärjestön ESA:n automaattisen rahtialuksen Jules Vernen ensilento siirtyy edelleen vuodella eteenpäin. Alunperin vuodeksi 2004 suunnitellun lennon piti alkaa vuoden 2006 alkupuolella. Nyt testeissä paljastuneet viat pakottavat siirtämään lentoa vuoden 2007 maalis- tai huhtikuulle.

Tämä automaattinen rahtialus, Automated Transfer Vehicle (ATV) on tähän mennessä suurin ja monimutkaisin ESA:n rakentama avaruusalus. ATV pystyy kuljettamaan avaruusasemalle seitsemän tonnin kuorman, polttoainetta, vettä ja tarvikkeita. ATV:n tehtäviin tulee kuulumaan myös avaruusaseman kiertoradan nostaminen. Ilmanvastus tuo asemaa koko ajan lähemmäs maata, ja rataa on aika ajoin korjattava.

ATV laukaistaan ESA:n omalla Ariane 5 -raketilla. ATV kykenee lähestymään asemaa ja telakoitumaan automaattisesti. Se on siksi sangen monimutkainen alus, jossa on aurinkopaneelit ja omat moottorit. Tarkastuksissa on löytynyt mm. väsymismurtumia polttoainejärjestelmän venttiileistä. Vika näissä osissa voi pahimmillaan johtaa todella tuhoisiin seurauksiin, esim. aluksen törmätessä vian seurauksena avaruusasemaan. Ensimmäinen Jules Verneksi ristitty ATV on jo melkein valmiiksi rakennettu. Venttiilien vaihtaminen edellyttää paljon purkamista, jotta vaihdettaviin osiin ylipäätään päästään käsiksi.

Aluksen ohjaamisesta huolehtiva tietokoneohjelma sisältää miljoona koodiriviä, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin Ariane 5 raketin ohjelmassa. Ohjelma joudutaan mm. tiukentuneiden turvamääräysten takia käymään läpi ja simuloimaan erilaisia poikkeustilanteita, joista aluksen tulee pystyä selviytymään.

Osa aluksen rahtitilasta on paineistettu ja se voi toimia miehistön työtilana. ATV:n viimeinen tehvänä on toimia roskakuskina. Jätteellä täytetty ATV irrotetaan asemasta ja ohjataan hallitusti Maan ilmakehään tuhoutumaan. ATV ei kykene laskeutumaan.

Arvailuja on esitetty siitäkin, tullaanko ATV:stä joskus rakentamaan miehitetty versio. Siinä on periaatteessa valmiina kaikki muu paitsi elossapitojärjestelmä ja laskeutumiskapseli. Venäjän Progress-rahtialus on miehitetyn Sojuz-aluksen muunnos. Riippuen paljon mm. USA:n aikaansaannoksista ja NASA:n aikataulujen pitävyydestä sukkulan ja sen seuraajan CEV:n kanssa, voi kukaties ATV:stä kehitetty, ESA:n ensimmäinen miehitetty alus jonakin päivänä nähdä päivänvalon.

Aiheesta lisää: http://www.esa.int/esaCP/SEMEHL638FE_index_0.html 

Posted by Kaj Luukko at 23:03
Edited on: sunnuntai, marraskuu 13, 2005 23:07
Categories: ESA

perjantai, marraskuu 11, 2005

Kiinalaiset kuuhun 2017 ?

Kaksi miehitettyä avaruuslentoa tehnyt Kiina on ilmoittanut tavoittelevansa miehitettyä lentoa Kuuhun vuoden 2017 paikkeilla. Ohjelmassa olisi erilaisia tieteellisiä tehtäviä, kuten teleskoopin pystyttäminen Kuuhun, Kuun pintakerroksen tutkiminen, sekä helium-3 isotoopin etsiminen. Helium-3 olisi ideaalinen aine fuusioreaktorin polttoaineeksi. Tätä Maassa harvinaista heliumin isotooppia oletetaan olevan Kuussa niin paljon, että se riittäisi Maan energiatarpeen tyydyttämiseen tuhansiksi vuosiksi.

Voi vain arvailla, mitä Kiina tekisi jos NASA aikaistaisi omaa Kuuhun paluutansa vuodesta 2018 vaikkapa vuoteen 2016. Olisiko Kiinan päämääränä silloin vuosi 2015? Joka tapauksessa, tilanteesta voi kehkeytyä mielenkiintoinen uusi kilpajuoksu Kuuhun. Kiinan lisäksi sinne on kurkottamassa ehkä jossain määrin Venäjä, sekä joukko yksityisiä yrityksiä, jotka suunnittelevat Kuusta uutta turistikohdetta. USA on jo tilanteessa, jossa se joutuu ostamaan avaruusaseman huoltolentoja Venäjältä. Vieläkö USA kuvittelee säilyttävänsä uskottavuutensa avaruustutkimuksen ykkösmaana, jos Kiinakin ajaa sen ohi?

Aiheesta lisää:

http://www.cnn.com/2005/TECH/space/11/04/china.moon.reut/

http://english.aljazeera.net/NR/exeres/6B217CA5-BC89-4EE5-85B6-2F56A5CD4782.htm 

Posted by Kaj Luukko at 17:00
Categories: Kiina, Kuu

torstai, marraskuu 10, 2005

Avaruusaseman rataa nostettu

Kansainvälistä avaruusasemaa on tänään nostettu kahdeksan kilometriä korkeammalle radalle. Vaikka asema on avaruudessa, se on kuitenkin niin matalalla, n. 350 km, että ilmanvastus saa sen vajoamaan satakunta metriä vuorokaudessa. Ilman toistuvia nostoja se putoaisi Maahan muutamassa vuodessa.

Nostoon käytettiin asemaan telakoitunutta venäläistä Progress-rahtialusta. Myös avaruussukkulaa on käytetty tähän tehtävään, mutta edellisellä sukkulan vierailulla ei nostoa tehty.

Edellinen nostoyritys syyskuussa samaisella Progress-aluksella epäonnistui aluksen moottorin pysähtyessä kesken kaiken.

Avaruusaseman rataprofiili kalenteripohjalla löytyy alla olevasta osoitteesta. Kuvasta näkyy hyvin miten asema vajoaa, ja miten sitä on välillä nostettu ylemmäs.

http://www.heavens-above.com/issheight.asp?lat=0&lng=0&alt=0&loc=Unspecified&TZ=CET

Posted by Kaj Luukko at 21:11
Categories: ISS

keskiviikko, marraskuu 09, 2005

Venus Express onnistuneesti matkaan

Credits: ESA / STARSEM-S. CORVAJA Luotettavuudestaan tunnettu venäläinen Sojuz-raketti ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan lähti 5:33 Suomen aikaa, sekunnilleen suunniteltuna ajankohtana viemään ESA:n Venus Express –luotainta kohti Venusta. Vähän aamukahdeksan jälkeen luotain oli poistunut Maan vetovoiman otteesta ja oli matkalla Venukseen, jonne se saapuu ensi vuoden huhtikuun 11. päivä.

Suomenkielinen juttu aiheesta ESA:n sivuilla:

http://www.esa.int/esaCP/SEM0SV638FE_Finland_0.html

Posted by Kaj Luukko at 22:37
Categories: ESA, Venus

Venus Express laukaistu

ESA:n Venus Express on laukaistu onnistuneesti. Se on parhaillaan Maan kiertoradalla odottamassa oikea hetkeä Fregat-vaiheen toiseen käynnistykseen, joka saattaa luotaimen kohti Venusta vievälle radalle.

Päivitys odotettavissa illalla.

Aiheesta lisää: http://www.esa.int/esaCP/index.html 

Posted by Kaj Luukko at 6:43
Categories: ESA, Venus

tiistai, marraskuu 08, 2005

Venus Express matkaan huomenna

Credits: ESA ESA:n uuden Venus-luotaimen on tarkoitus lähteä matkaan huomenna. Venäläisellä Sojuz-Fregat –kantoraketilla kyydin saava luotain piti lähettää matkaan jo 26. lokakuuta, mutta raketin kärkikartion sisältä löytyneet epäpuhtaudet viivästyttivät lähtöä. Roskat osoittautuivat raketin ylimmästä Fregat-vaiheesta irronneiksi lämpöeristeen murusiksi. Paikat piti kuitenkin siivota huolellisesti ja kaikki mahdollinen tarkastaa, ettei roskista muodostu ongelmaa lennon aikana.

Suunniteltu laukaisuaika on 9.11.2005 aamulla, 5:33 Suomen aikaa. Perillä Venuksen kiertoradalla luotain on 11.4.2006.

Aiheesta lisää:

http://www.esa.int/SPECIALS/Venus_Express/index.html

http://www.ponttokamera.net/aurinkokunta_tanaan/archives/2005/10/entry_113.html

Posted by Kaj Luukko at 7:22
Edited on: tiistai, marraskuu 08, 2005 7:23
Categories: ESA, Venus

maanantai, marraskuu 07, 2005

ISS:n miehistö kävelyllä

Image credit: NASA TV Komentaja Bill McArthur ja lentoinsinööri Valery Tokarev ovat tehneet tänään ensimmäisen avaruuskävelynsä. Se oli samalla myös ensimmäinen kävely kahteen vuoteen, jolla käytettiin amerikkalaista Quest-ilmalukkoa. Aikaisemmin ilmalukon laitteista löytyi epäpuhtauksia jotka olisivat vaarantaneen sen käytön. Nyt viat on korjattu.

Kävelyn aikana miehistö asensi uuden kameralaitteiston, jota tullaan tarvitsemaan aseman rakentamisessa myöhemmillä lennoilla. Toisena tehtävänä oli Floating Potential Probe –nimisen mittalaitteiston irrottaminen ja pois heittäminen. Laitteiston tehtävänä on ollut aseman ja sen ympäristön sähköisten ilmiöiden mittaaminen. Laitteiston rakenteiden oli todettu vaurioituneen ja siitä pelättiin irtoavan osia jotka olisivat voineet vaarantaa aseman turvallisuutta. Siksi se irrottiin asemasta ja kirjaimellisesti heitettiin pois. Bill McArthur heitti sen ennalta suunniteltuun suuntaan, taakse päin aseman kulkusuuntaan nähden, jossa siitä ei ole vaaraa asemalle eikä tuleville lennoille. Romu ajautuu lopulta Maan ilmakehään.

Aiheesta lisää: http://www.nasa.gov/mission_pages/station/main/index.html 

Posted by Kaj Luukko at 22:57
Categories: ISS

tiistai, marraskuu 01, 2005

Plutolla kolme kuuta!

Aurinkokunnan (toistaiseksi) uloimmalta planeetalta on löydetty kaksi kuuta lisää. Plutolla on aikaisemmin tunnettu vain yksi kuu, Charon. Nyt löydetyt ovat pieniä, 45...160 km kokoisia ja kiertävät Plutoa n. 44 000 km:n etäisyydellä, yli kaksi kertaa kauempana kuin Charon.

Tutkijat ovatkin ihmeissään, miten Maan Kuuta pienemmällä Plutolla voi olla niin monta kuuta. Näyttääkin siltä, ettemme tiedä Aurinkokunnan ulkolaidan kappaleista vielä juuri mitään. Ensi vuona matkaan lähtevää New Horizons –luotainta odottaa lähes tuntematon maailma tutkittavaksi.

Posted by Kaj Luukko at 24:45
Categories: Pluto