« Sukkulan laukaisu aikaisintaan ensi viikon lopulla | Main | Kiinan toinen miehitetty avaruuslento lokakuussa »
sunnuntai, heinäkuu 17, 2005
Cassini ohitti Enceladuksen
Viime torstaina, 14.7.2005, Saturnusta kiertävä Cassini-luotain ohitti
Enceladus-kuun vain 175 km:n etäisyydeltä. Saturnuksella on kaikkiaan 50
löydettyä kuuta, joista suurin on Titan. Titan on myös Aurinkokunnan
ainoa kuu, jolla on ilmakehä, niin tiheä, ettei kuun pinta näy. Myös
Enceladuksella on äskettäin todettu olevan ilmakehä, vaikkakin hyvin
ohut. Enceladuksen halkaisija on 500 km. Näin pienen kuun painovoima ei
kykene pidättämään ilmakehää, joten sen on uudistuttava koko ajan.
Enceladus on aktiivinen kuu, jonka pinta uusiutuu. Tämä nähdään kuvista,
joissa on paikoitellen paljon kraattereita, sekä alueita joilla niitä ei
ole. Sileä pinta on uudistunut kraattereiden muodostumisen jälkeen.
Kuulla on jonkinlaisia ”jäätulivuoria”, joista kuun ilmakehä on peräisin.
Tässä torstaina otetussa kuvassa näkyy sekä vanhaa kraattereiden
rikkomaa, että uutta sileää pintaa.Ohilennosta on toistaiseksi julkaistu
vain raakakuvia. Lopulliset käsitellyt kuvat julkaistaan vasta ensi
vuonna. Kuvia otetaan suuri määrä, erilaisten suodattimien läpi. Niitä
käsitellään tietokoneella, pienistä kuvista koostetaan isompia
mosaiikkikuvia, jne. Kaikki kuvat ovat mustavalkoisia, mutta eriväristen
suodattimien läpi otetuista kuvista voidaan koostaa näyttäviä värikuvia.
Cassini lähetettiin matkaan 15. lokakuuta 1997. Perille Saturnuksen kiertoradalle se saapui reilu vuosi sitten, 1. heinäkuuta 2004.
Lisätietoa, sekä kuva-arkisto Cassinin kotisivuilla:
http://saturn.jpl.nasa.gov/home/index.cfm