« Messenger ohittaa Maan | Main | STS-114 ja lupa laskeutua »
keskiviikko, elokuu 03, 2005
Discoveryn lämpösuojaa korjattu
Astronautti Steve Robinson korjasi sukkulan lämpösuojaa kolmannella
avaruuskävelyllä. Ongelmana oli kaksi esiin työntynyttä
lämpösuojatiilien rakojen täyteliuskaa, jotka olisivat aiheuttaneet
paikallista ylikuumenemista ilmakehään paluun aikana. Liuskat
poistettiin käsipelillä. Ne lähtivät helposti irti ja työ oli juuri niin
helppo kuin se voi olla.
Sukkulan lämpösuoja koostuu noin 25 000:sta keraamisesta tiilestä, jotka on liimattu sukkulan pintaan. Tiilien paksuus vaihtelee tuumasta kahteen, paksuimmat siellä missä lämpörasitus on suurin, eli etuosan alla. Sukkulan pohja kuumenee ilmakehään paluun aikana n. 1400 asteeseen. Kaikkein kuumimmissa paikoissa, nokassa ja siipien ja peräsimen etureunoissa on harmaata kuituvahvisteista grafiittia.
Steve Robinson oli jaloistaan kiinnitetty avaruusaseman
robottikäsivarteen, ja hänet ohjattiin sukkulan mahan alle. Vaikka
tehtävä osoittautuikin helpoksi, riskinä oli kolhia vahingossa hauraita
lämpösuojatiiliä ja aiheuttaa enemmän vahinkoa. Työ sujui kuitenkin
hyvin.
Sukkulan mahan alla ei ole kukaan aikaisemmin avaruudessa työskennellyt. Ylipäätään lämpösuojaa ei ole aikaisemmin kiertoradalla korjattu, eikä sitä ole koskaan aikaisemmin edes tutkittu yhtä tarkasti. Columbian onnettomuuden jälkeen suunniteltiin laitteet ja menetelmät lämpösuojan tarkastamiseksi. Tarkastuksia tullaan tekemään jokaisella tulevalla lennolla.
Ohjaamon vasemmanpuoleisen ikkunan alla on vielä yksi vaurio tukittavaksi. Kohta ei joudu kovin suurelle lämpörasitukselle alttiiksi, joten siinä on käytetty eristetyynyjä. Yksi tyyny on osittain irronnut. Sen ei vaaranna laskeutumista muuten kuin jos se irtoaa ja iskeytyy sukkulan peräosaan mahdollisesti rikkoen jotakin. Tämän osalta on suunnitelmat vielä kesken, tehdäänkö vauriolle jotakin vai ei.
Aiheesta lisää: http://www.nasa.gov/returntoflight/main/index.html?skipIntro=1