« MRO:n laukaisua siirretty vuorokaudella | Main | MRO lähtee tänään »
keskiviikko, elokuu 10, 2005
Syyttä haukuttu NASA
”Sukkulan lämpösuoja vaurioitunut”. ”Nasa epäonnistunut sukkulan turvallisuuden parantamisessa, miljardi dollaria kankkulan kaivoon”. ”Miehitettyjen avaruuslentojen tulevaisuus vaakalaudalla”. ”Astronauttien tehtävät siirrettävä roboteille”.
Tässä muutamia otsikoita maailman tiedotusvälineistä eilen päättyneen onnistuneen sukkulalennon tiimoilta.
Jälleen kerran, asiaan perehtymättömät tahot johtavat suurta yleisöä harhaan uutisoimalla totuuksina täysin paikkansa pitämättömiä asioita. Discoveryn lento STS-114 oli kaikkein turvallisin sukkulalento koko sen 25-vuotisen historiansa aikana. Lämpösuoja kärsi vähemmän vaurioita kuin aikaisemmilla lennoilla. Discoveryssä oli koko lennon aikana vähemmän häiriöitä kuin tavallisesti. Kaiken kaikkiaan, lento tuotti enemmän dataa insinööreille ja suunnittelijoille kuin mikään aikaisempi lento.
Missä on tiedotusvälineiden vastuu? Ilmeisesti sitä ei ole olemassa. Näyttävien lööppien keksiminen aivan omasta päästä näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Ihmiskunta on tähän mennessä tehnyt vain n. 250 miehitettyä avaruuslentoa, USA n. 150 ja Venäjä n. 100. Avaruuslennot ylipäätään, ovat aivan mahdollisuuksien rajoilla. Ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän koelentoja. Koko tapahtumaketju on äärimmäisen häiriöherkkä, ja pienikin häiriö voi johtaa täystuhoon. NASA:aa tai ketään muutakaan on aivan turha syyttää kyvyttömyydestä ratkaista kaikkia asiaan liittyviä ongelmia. NASA on kuitenkin lennättänyt yli 700 ihmistä avaruuteen, joista 12 Kuuhun asti. Se pystyy siihen edelleenkin, eikä ansaitse nyt saamiaan syytöksiä. Vai osaavatko kenties asvostelijat tehdä asiat paremmin?
Sukkula itsessään on maailman monimutkaisin tekninen laite. Se on liian monen asian kompromissi ollakseen täydellisen hyvä missään. Sitä ei olisi alun alkaenkaan pitänyt rakentaa. Ohjelmaan käytetyt rahat olisivat (ehkä) tuottaneet enemmän tulosta muulla tavalla käytettynä. Mutta virhe on tehty jo 35 vuotta sitten. Nyt sen kanssa eläminen tulee kalliiksi, mutta hyviä vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole.
Sukkula on opettanut paljon sellaista, jota voidaan käyttää tulevaisuudessa hyväksi, mutta sen aika alkaa olla lopussa. Ilman ISS:n langettamia velvoitteita, NASA voisi luopua sukkulasta heti, ja varmaan tekisikin niin. Se on liian kallis, tehoton ja turvaton kulkuväline niihin tehtäviin mihin sitä tarvitaan. Tulevaisuudessa raskaat kuormat ja miehistöt kuljetetaan erillisillä aluksilla, jotta ne molemmat voidaan optimoida parhaalla mahdollisella tavalla omiin tehtäviinsä soveltuviksi. Sukkulajärjestelmän osia, apuraketteja ja ulkoista polttoainesäiliötä tultaneen käyttämään uusien lentolaitteiden rakenneosina. Sukkulan perintönä voimme siis lähivuosina nähdä miehistönkuljetusaluksen, jonka onnistumisprosentti on 100 %. Toinen raketti voisi olla sellainen, jonka hyötykuorma voi painaa enemmän kuin kokonainen täyteen kuormattu sukkula.
NASA julkaisee suunnitelmansa elokuun 15. päivän jälkeen. Raotamme verhoa näistä aiheista jo huomenna, tai ylihuomenna.