« Falcon 1 laukaisuyritys jälleen 20..25.3.2006 | Main | Mars Reconnaissance Orbiter perillä »
maanantai, maaliskuu 06, 2006
Onko USA:lla jo avaruuslentokone?
Aviation Week &
Space Technologyn eilen julkaiseman kirjoituksen mukaan USA:lla
olisi jo avaruuslentokone. Laite olisi rakennettu tiedustelutehtäviin,
sotilaallisten satelliittien sekä aseiden avaruuteen kuljettamista
varten. Aviation Week & Space Technology on kuudentoista vuoden ajan
kerännyt vihjeitä, hajanaista tietoa sekä silminnäkijähavaintoja tästä
huippusalaisesta lentolaitteesta ja päätti nyt julkaista kaiken
tietämänsä.
Projektin lähtökohtana olisi Challenger-sukkulan onnettomuus tammikuussa 1986, jolloin USA:n puolustusvoimat sanoutui irti koko sukkulasta. Tätä seuranneet vaikeudet kertakäyttöisten rakettien kanssa johti tilanteeseen, jossa Pentagonin johtajat kokivat luotettavan pääsyn avaruuteen menetetyksi. Siksi yhdessä johtavien ilmailuyritysten, Boeingin ja Lockheed Martinin kanssa, päädyttiin rakentamaan avaruuslentokone ennätysajassa.
Lentokone on kaksivaiheinen, jossa iso, kolminkertaisella äänennopeudella 30 kilometrin korkeudessa lentävä suihkumoottorikäyttöinen emoalus irrottaa varsinaisen avaruuslentokoneen, joka omien moottorien voimin jatkaa lentoa Maan kiertoradalle. Tehtävän päätyttyä kone palaa Maan ilmakehään ja laskeutuu tavalliselle kiitoradalle. Suunnitelman lähtökohtana ovat toimineet emoaluksen osalta yliäänikone XB-70 Valkyrie, ja avaruuslentokoneen osalta X-20 DynaSoar, joita jo aikaisemminkin oli suunniteltu liitettäväksi toisiinsa. Lopullinen, "Blackstar" nimeä kantava järjestelmä on näiden kahden koelentokoneen edelleen kehitetty versio. Mielenkiintoinen yksityiskohta on väite, jonka mukaan avaruuslentokoneen rakettimoottorina olisi ns. Aerospike-moottori, jonka eteen tehtiin paljon kehitystyötä sukkulan seuraajaksi aiotun, mutta sittemmin haudatun X-33, Venture Star -projektin yhteydessä. Virallisesti kyseinen moottori ei ole koskaan lentänyt, muutamaa pientä koerakettia lukuun ottamatta.
Luonnollisesti Blackstarin olemassaolosta saati tämän hetkisestä tilasta, ei ole virallisesti tiedotettu yhtään mitään. Ei tiedetä myöskään, onko se lentänyt avaruuteen asti ja jos niin kuinka monta kertaa. Emo- ja kiertorata-alus on nähty yhdessä vain kerran, kumpikin erikseen useamman kerran. Jos Blackstar on oikeasti olemassa, kehitystyöhön on varmasti huvennut miljardi poikineen. Kustannukset on mahdollisesti onnistuttu kenenkään huomaamatta hukkaamaan muihin puolustusvoimien projekteihin, jotka nekin ovat enemmän vai vähemmän salaisia. Lisäksi valmiita suunnitelmia on ollut hyödynnettävissä aikaisemmista projekteista, niin puolustusvoimien omista projekteista kuin NASA:n lukuisista kesken jääneistä hankkeista.
Mielenkiintoista seurata, mitä vaikutusta Aviation Week & Space Technologyn julkaisulla tulee olemaan. Myönnetäänkö Blackstarin olemassa olo, kiistetäänkö se, vai vaietaanko asia kuoliaaksi? Optimistina tietenkin toivoisi, että Blackstarista saataisiin lyhyessä ajassa NASA:lle sovelias miehistönkuljetusalus, sukkulan ontuessa ongelmiensa kanssa.
Lähdeartikkeli:
http://www.aviationnow.com/avnow/news/channel_awst_story.jsp?id=news/030606p1.xml
XB-70 Valkyrie:
http://en.wikipedia.org/wiki/XB-70
http://www.aerospaceguide.net/dynasoar.html
http://www.netti.fi/~halle/planes/usa/xb-70.htm
http://www.netti.fi/~halle/planes/usa/xb-70.htm
X-20 DynaSoar: