« Venus Express huomenna perillä | Main | Venus Express saapui perille »

maanantai, huhtikuu 10, 2006

Falcon 1 epäonnen syynä huolimattomuus

Credit_Thom_Rogers_SpaceX Falcon 1 raketin neitsytlennon epäonnistumisen syyksi on paljastumassa inhimillinen erehdys. Laukaisua edeltävänä iltana raketin parissa työskennellyt teknikko oli jättänyt yhden putkiliitoksen kiristämättä, tai kiristänyt sen huonosti. Virheen seurauksena liitoksesta alkoi vuotaa polttoainetta jo neljä minuuttia ennen laukaisua. Heti nousun alussa vuotava polttoaine syttyi palamaan. Palo vaurioitti polttoaine- ja happisäiliöiden paineistusjärjestelmää. Kun säiliöistä katosi paine, moottori jäi ilman polttoainetta ja pysähtyi.

SpaceX-yhtiötä omilla rahoillaan pyörittävä Elon Musk pitää epäonnistunutta lentoa silti osittain onnistuneena. Raketin laukaisu sujui onnistuneesti ja sen kaikki järjestelmät toimivat hyvin niin kauan kuin toimivat. Ilman polttoainevuotoa ja tulipaloa ei näkyvissä ollut mitään muuta syytä, miksi lento ei olisi voinut jatkua.

SpaceX aikoo nyt tehdä joitakin parannuksia valvontajärjestelmiin, jotta vastaavat viat voitaisiin havaita ajoissa ja tarvittaessa keskeyttää laukaisu. (Myös henkilökunnan työskentelyrutiineissa on parantamisen varaa. Oli henkilökunta miten kokenutta tahansa, pitää työtavat ja tarkastusrutiinit suunnitella sellaisiksi, ettei virheitä voi tapahtua.)

SpaceX:n seuraava asiakas on puolustusministeriö, jonka pieni satelliitti odottaa avaruuteen pääsyä. Yksikään asiakkaista ei ole ensilennon epäonnistumisen takia irtisanonut sopimustaan. Seuraavan laukaisu piti tapahtua Vandenbergin sotilastukikohdasta, mutta näillä näkymin sitä ollaan siirtämässä Kwajalein atollille, Omelekin saarelle, josta ensimmäinenkin laukaisu tehtiin.

Elon Musk on vakavissaan mukana bisneksessä, eikä heitä hanskoja naulaan yhden epäonnistumisen vuoksi. Hänellä on omien sanojensa mukaan varaa kolmeen epäonnistumiseen. Enemmällä ei ole kuulemma merkitystä, koska kukaan ei kuitenkaan kolmen epäonnistumisen jälkeen laukaista satelliittiaan heidän raketeilla.

Yhtiön seuraavan raketin, Falcon 9 ensilentoa suunnitellaan yhä vuodelle 2007. Sen suurin versio tulisi 25 tonnin hyötykuormalla olemaan yksi suurimpia käytössä olevia raketteja. Raketin hinta on vain murto-osa kilpailijoiden hinnasta. Suunnitteilla on myös miehitetty alus, jolla voitaisiin lentää vaikkapa avaruusasemalle. Onnistuessaan kakissa suunnitlmissaan ja pystyessään täyttämään hintalupauksensa, Elon tulee tekemään muiden laukaisupalveluita tarjoavien yritysten elämän aika vaikeaksi.

Aiheesta lisää:

http://www.spacex.com/

http://www.space.com/missionlaunches/060406_nss_falc1.html

Posted by Kaj Luukko at 21:36
Categories: Muut aiheet