« Xena pieneni | Main | Progress 22 telakoitui avaruusasemaan »

perjantai, kesäkuu 23, 2006

Seuraava sukkulalento heinäkuussa

Photo credit: NASA/George Shelton NASA pitää edelleen kiinni aikataulusta, jonka mukaan seuraava avaruussukkulan lento tehdään heinäkuussa. Lentovuorossa on jälleen Discovery, joka teki myös edellisen lennon viime vuonna. Tuolloin polttoainesäiliön eristeestä irtosi odotettua suurempi pala, joka olisi voinut aiheuttaa vaurioita sukkulan herkkään lämpösuojaan.

Polttoainesäiliöstä on poistettu koko putki- ja kaapelikanavan ilmanohjain, josta eriste irtosi. Muutoksen vaikutuksia on huolellisesti tutkittu laskennallisesti tietokoneella, sekä pienoismallilla tuulitunnelissa. Tutkimusten perusteella ilmanohjaimien poistamisella ei ole haittavaikutuksia, joten näiltä osin lento on turvallinen.

Keskustelua on sen sijaan herättänyt samaisen putkilinjan kannakkeiden ympärillä oleva eriste, josta voi periaatteessa myös irrota isoja palasia. Monet ovatkin halunneet lykätä lentoa kunnes tämäkin ongelma on ratkaistu. Nasan pääjohtaja Michael Griffin teki kuitenkin päätöksen, että Discovery lentää 1.7. ilman enempiä muutoksia.

Kyseisen alueen eristeet eivät ole tähän mennessä aiheuttaneet ongelmia. Riski on olemassa. Se on pieni, mutta toteutuessaan vaikutukset voivat olla vakavia. Eristeen irtoamisesta ei ole haittaa nousun aikana, mutta laskeutuminen voi olla mahdotonta, mikäli sukkulan lämpösuoja on nousussa rikkoutunut. Tässäkin tapauksessa miehistö on turvassa avaruusasemalla, kunnes paluukyyti järjestyy toisella sukkulalla tai Venäläisellä Sojuzilla.

Edellisellä lennolla lähtöviivästyksiä aiheuttaneet polttoainesäiliön pinnankorkeusanturit uusittiin Discoveryn käyttämään säiliöön. Häiriöiden syy ei ole lopullisesti selvinnyt. Anturien toimivuudesta haluttiin täysi varmuus, jonka vuoksi ne vaihdettiin. Säiliön pohjassa on huoltoluukku, jonka kautta työ tehtiin. Anturit ovat luonnollisesti kertakäyttöisiä, kuten itse säiliökin.

Anturien vaihto sekä ilmanohjaimen rakennemuutoksen aiheuttaman lisätyön vuoksi lento siirrettiin toukokuulta heinäkuulle. Valmistelut ovat olleet jopa vähän edellä aikataulusta, joten jos ongelmilta vältytään ja sää sallii, Discovery lähtee kohti kansainvälistä avaruusasemaa 1.7.2006.

Aiheesta lisää:

http://www.nasa.gov/mission_pages/shuttle/main/index.html 

Posted by Kaj Luukko at 1:07
Edited on: tiistai, kesäkuu 27, 2006 7:32
Categories: Avaruussukkula, Miehitetyt avaruuselennot