« Sukkula esillä Helsingin Sanomissa | Main | Sukkulan laukaisu tänään TV:ssä »
lauantai, heinäkuu 01, 2006
Gallup: Sukkula jakaa mielipiteet tasan
USA Today:n kesäkuun 23.-25. kesäkuuta tekemä gallup kertoo 48 % vastaajista pitävän sukkula-ohjelmaa siihen käytetyn rahan arvoisena. Vastaavasti toisen 48 % mielestä rahat olisi voinut käyttää viisaamminkin. 4 % ei ole mielipidettä asiassa.
Enemmistö amerikkalaisista, 57 %, pitää NASA:n tekemää työtä erinomaisena tai hyvänä. Vastakkaista mieltä on 37 %.
Puolet vastaajista pitäisi NASA:n rahoituksen ennallaan. Kolmasosa vähentäisi rahoitusta, ja 17 % lisäisi sitä.
Jotta suhteellisuudentaju säilyy, palautetaanpa mieliin, että NASA:n budjetti vuonna 2006 on n. $16,5 miljardia, josta sukkulan osuus on $4,5 miljardia. USA:n ”puolustusbudjetti” on n. $400 miljardia! Siis yksi miljardi joka päivä! NASA saa näin ollen vain 4% siitä rahasta mikä puolustusmenoihin käytetään. Sotimiseen verrattuna avaruustoiminta on siis lähestulkoon ilmaista. Jos kaikki sotimiseen ja asevarusteluun suunnatut resurssit ohjattaisiin avaruustoiminnan kehittämiseen, meillä olisi muutamassa vuodessa pysyvästi miehitetty asema Kuussa, ja vuosikymmenen päästä Marsissa.
Gallupin tulokset ovat kokonasuudessaan luettavissa osoitteessa: