« ATV läpäisi akustiset testit | Main | Discovery GO! »

tiistai, heinäkuu 04, 2006

Discovery laukaistaan tankin eristevauriosta huolimatta

Discoveryn ulkoisesta polttoainesäiliöstä irtosi pieni pala eristettä sen jälkeen, kun säiliötä tyhjennettiin toisen tankkauksen jäljiltä viime sunnuntaina. Eristeen irtoamiskohta näkyy kuvassa keltaisen ympyrän sisällä. Kuvassa näkyy myös sukkulan nokan tankkiin kiinnittävän A-tuen toisen haaran alapää. Eriste on lohjennut nestemäistä happea moottoreille kuljettavan putkilinjan kannakkeen ympäriltä.

Irronnut pala on pisimmältä sivultaan n. 8 cm ja painaa vain kolmisen grammaa. Se on kooltaan vain puolet siitä mikä voisi aiheuttaa vaurioita sukkulan lämpösuojatiilille lennon aikana.

NASA on asiaa harkittuaan päätynyt pitämään ongelmaa merkityksettömänä ja tankin täyttö on jo käynnissä tänä iltana klo 21:38 Suomen aikaa tehtävää kolmatta laukaisuyritystä varten. Sää on tällä kertaa suotuinen 80 % todennäköisyydellä. Eristeen irtoamiskohtaa tarkkaillaan tankkauksen aikana ja sen jälkeen, ja jos siihen alkaa muodostua jäätä, joudutaan laukaisua siirtämään ja vika korjaamaan.

Tankin täyttäminen superkylmällä nestemäisellä vedyllä ja hapella aiheuttaa voimakkaita lämpöliikkeitä tankin rakenteisiin alumiinin kutistuessa kylmyydessä. Koko tankki lyhenee arviolta parikymmentä senttiä tankkauksen aikana. Sama lämpöliike tapahtuu toiseen suuntaan, kun tankki tyhjennetään ja se pääsee taas lämpiämään. Tankki on suunniteltu kestämään 13 tällaista jäähtymis/lämpämis-sykliä. Lämpöliikkeet rasittavat myös eristeitä jopa enemmän kuin sukkulan nousu.

Aiheesta lisää:

http://www.nasa.gov/mission_pages/shuttle/multimedia/foam_gallery.html

http://www.nasa.gov/mission_pages/shuttle/main/index.html

Posted by Kaj Luukko at 15:08
Categories: Avaruussukkula