« Ilmasto lämpimämpi kuin kertaakaan viime jääkauden jälkeen | Main | STS-116 lähtö siirtyi »

torstai, joulukuu 07, 2006

STS-116

Blogi yrittää herätä pitkän hiljaiselon jälkeen. Seuraamme edessä olevaa sukkulalentoa STS-116. Lentovuorossa on Discovery, suunniteltu laukaisuaika torstaina 7.12.2006 klo 21:35 paikallista aikaa, 4:35 perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa. Kyseessä on ensimmäinen yölaukaisu Columbian onnettomuuden jälkeen. Kaksi edellistä lentoa laukaistiin valoisaan aikaan, jotta lennon alkuvaiheita voitiin tarkkailla kameroilla mahdollisimman tehokkaasti.

Sääennusteet ovat kohtalaisen huonoja. Näyttääkin todennäköisemmältä, että lento siirtyy myöhempään ajankohtaan.

Lento on 20. kansainväliselle avaruusasemalle suuntautuva sukkulalento. Tehtävä on tavallisten tarviketäydennysten lisäksi jatkaa aseman rakentamista viemällä asemaan uusia osia.

Lennolla on mukana ensikertalainen ESA:n astronautti Christer Fuglesang. 49 vuotias Christer on samalla ensimmäinen lennolle osallistuva ruotsalainen astronautti.

Suomi ei ole mukana ESA:n miehitettyjen lentojen ohjelmassa.

Posted by Kaj Luukko at 24:36
Edited on: torstai, joulukuu 07, 2006 24:39
Categories: Avaruussukkula, ISS