« Mars | Main | Miehitetyt avaruuselennot »

tiistai, elokuu 02, 2005

Messenger ohittaa Maan

Credit: NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Carnegie Institution of Washington Merkuriukseen matkalla oleva NASA:n Messenger-luotain ohittaa Maapallon 2,347 kilometrin etäisyydeltä illalla klo 22:13:08 Suomen aikaa. Ohilennon tarkoituksena on hyödyntää Maan painovoimakenttää luotaimen ohjaamiseksi märänpäähänsä. Messenger joutuu tekemään vielä kaksi Venuksen lähiohitusta ja kolme Merkuriuksen ohitusta saadakseen vauhtinsa hidastettua sellaiseksi, että se voi asettua Merkuriusta kiertävälle radalle. Käyttämällä planeettojen painovoimakenttiä tällä tavalla luotaimen liiketilan muutokseen, säästetään suuri määrä polttoainetta. Samaa tekniikkaa hyödynnetään lennettäessä ulkoplaneetoille.

Messenger on ensimmäinen luotain, joka tulee asettumaan Merkuriuksen kiertoradalle. Sitä ei ole aikaisemmin tutkittu luotaimen avulla yhtä perusteellisesti. Edes planeetan koko pinnasta ei ole valokuvia. Messenger pystyy tekemään varsin kattavan tutkimuksen vuoden mittaiseksi suunnitellulla tutkimusjaksolla. Kuvien lisäksi saadaan tietoa pinnan korkeuseroista ja alkuainekoostumuksesta sekä magneetti- ja painovoimakentästä.

Messenger lähetettiin matkaan vuosi sitten, perillä se on 18.3.2011.

Aiheesta lisää:

http://messenger.jhuapl.edu/index.html

http://www.nasa.gov/mission_pages/messenger/main/index.html

Posted by Kaj Luukko at 19:59
Edited on: tiistai, elokuu 02, 2005 20:05
Categories: Merkurius