11. kesäkuuta 2008

Kuoriutuminen tänään?

Kirjosiepolla tulee 12 haudontapäivää täyteen tänään tai huomenna, joten kuoriutuminen on luvassa tänään, tai viimeistään ylihuomenna.

Tunnisteet: ,

3. kesäkuuta 2008

Sieppokoiras osallistuu edelleen pesintään

Kirjosieppokoiras on edelleen mukana pesinnässä. Tässä se ruokkii hautovaa naarasta.




Edellisen kerran kirjosiepon pesintä oli seurannassa vuonna 2003, ja silloin naaras oli yksinhuoltaja. Päiväkirjamerkinnät voi lukea linkistä

http://www.ponttokamera.net/2003/2003_kehys.htm

kohdasta Kesäkuu ja Heinäkuu.

Tunnisteet: ,

1. kesäkuuta 2008

Kirjosieppo aloittanut haudonnan

Nyt on kirjosiepolla kuusi munaa, mikä on yksi enemmän kuin kirjosiepon keskimääräinen munaluku kirjalisuuden mukaan. Munalukuun vaikuttanee se, onko naaras yksinhuoltaja vai ei. Kirjosieppo-koiras on moniavioinen. Sillä voi tiettävästi olla jopa neljä naarasta, jolloin se kuitenkin osallistuu vain yhden naaraan pesintään, jättäen muut yksinhuoltajiksi. Yksinhuoltajanaaraat munivat vähemmän kuin se joka ei ole yksinhuoltaja.




Tähän pesintään on ainakin toistaiseksi myös koiras osallistunut.

Tunnisteet: ,

28. toukokuuta 2008

Ruokkiiko koiras munia?

Näyttää aivan siltä, että koiras yrittäisä ruokkia munia. Siinä tapauksessa se olisi vähintään pari viikkoa liian aikaisessa. Voi tietysti olla, että oletti naaraan olevan jo hautomassa ja oli tuomassa tälle ruokaa.



Koiras tuli pesälle ruokaa nokassaan, katseli hetken aikaa munia ja lensi sitten pois.

Tärkeintä kuitenkin, että koiras on pesinnässä näin aktiivisesti mukana. Se ei ole itsestään selvää, koska kirjosieppokoiras on moniavioinen. Se voi pariutua useamman naaraan kanssa, mutta osallistuu vain yhden naaraansa pesintään. Tämäkin naaras voisi siis yhtä hyvin olla yksinhuoltaja.


Tunnisteet: ,

21. toukokuuta 2008

Kirjosiepon pesä valmistuu

Kirjosieppo aloitti rakentamisen aamulla klo 4:28 ja lopetti puolilta päivin klo 12:49. Kuvissa pesä ennen ja jälkeen päivän rakennusvaiheiden.





Videolla rakentamista.




Kuten aiemmin todettu, kirjosiepon pesä on varsin erinäköinen kuin tiaisilla. Sieppo käyttää aika karkeaa ja kuivaa rakennusmateriaalia, heinää ja lehtiä. Tällaisista aineista ja tällaisella huitomis-tekniikalla pesää ei voisikaan rakentaa muualle kuin koloon tai muulle tukevalle alustalle. Johonkin oksanhankaan ei tällä tekniikalla saisi pesää aikaiseksi lainkaan.

Pesä on nyt sen näköinen, että huomenna aamuyöllä sieppo saattaa munia ensimmäisen munan.

Tunnisteet: ,

19. toukokuuta 2008

Kirjosiepon rakennusprojekti etenee

Kirjosieppo rakentaa pesäänsä ahkerasti ja määrätietoisesti. Videolla muutamia tyylinäytteitä tältä päivältä.




Myös koiras kävi pöntössä useaan otteeseen, vaikka ei taida ymmärtää pesän rakentamiesta juuri mitään, tyytyy lähinnä tarkkailemaan tilannetta.

Kirjosieppokoiras on moniavioinen. Sillä voi olla pesä useamman naaraan kanssa. Koska tämä koiras on mukana pesän teossa, se voi merkitä sitä, että sillä ei ole, tai ei vielä ole toista naarasta.

Tunnisteet: ,

18. toukokuuta 2008

Kirjosieppo pöntössä 7?

Pönttöön 7 on parin viime päivän aikana tuotu pesämateriaalia, joka näyttää kirjosiepon tuomalta.



Pöntössä on kuivia lehtiä ja heinää, mahdollisesti myös männyn kuoren hilettä. Itse lintu ei ole kameralle näyttäytynyt, mutta mikään muu se ei voi olla kuin kirjosieppo. Koiras on pihalla lauleskellut ahreasti jo pitkään.
Tässä pönttö 7 ulkopuolelta.
Pöntösä on uusi kamera. Se on oikeastaan koekäytössä, ja valo on säädetty vähän väärin. Siksi kuva ei ole tasaisesti valaistu, mutta nyt sinne ei voi mennä säätämään. Kirjosieppo hylkää pesänsä tässä vaiheessa melko herkästi.

Tunnisteet:

8. kesäkuuta 2007

Talitiaiset lähteneet!

Pöntön 7 kaikki viisi poikasta lähtivät maailmalle tänään varhain aamulla. Ensimmäinen uskaltautui aukosta ulos klo 6:56:04, loput neljä klo 7:28:23 - 7:31:23.



Viimeiset neljä poikasta lähtevät kaikki kolmen minuutin sisään. Videolta nähdään, miten joukon pienin tulee viimeisen poikaset toimesta työnnetyksi aukosta ulos. Sen olisi ehkä kuulunut jäädä vielä pesään vähäksi aikaa.



Pienin poikanen löytyi heti pönttöpuun alta, hyvässä kunnossa mutta ilmeisesti täysin lentokyvyttömänä.





Päivän mittaan emo piti siihen kyllä yhteyttä, mutta illalla poikanen löytyy menehtyneenä maasta n. 10 metrin päässä pönttöpuusta.

Tunnisteet:

Talitiaiset maailmalla!

Pöntön 7 poikaset lähteneet varhain aamulla, klo 6:56 - 6:31 välisenä aikana.

Kuvia ja videoita luvassa myöhemmin tänään tai huomenna.

Kuva siirtyy nyt pönttöön 2, jossa talitiainen hautoo.

Tunnisteet:

7. kesäkuuta 2007

Melkein lentovalmiit poikaiset

Pöntön 7 pikku-talitintit näyttivät lähtevän pöntöstä jo tänään, mutta jäivät kuitenkin vielä yöksi. Jo viime yön ne viettivät pöntössä ilman emoaan, joka taitaa olla kyllästynyt poikasten mekastukseen.

Pöntössä on ahdasta. Siellä ei mahdu tekemään sellaisia lentoharjoituksia kuin isommissa pöntöissä, mutta siitä huolimatta poikaset tunkevat samanaikaisesti lentoaukolle.



Kaikki viisi ovat edelleen elossa, mutta kokoerojakin on jonkin verran. Emolinnut eivät enää tule pönttöön sisälle ruokkimaan poikasia, vaan tarjoavat ruuan suoraan aukolla odottaville poikasille. Näin ollen vahvimmat saavat enemmän ruokaa kuin sitä ehkä enemmät tarvitsevat heikommat poikaset.

On harvinaista, että kaikki poikaset ovat vielä tässä vaiheessa elossa. Tämä kesä on ollut kaiken kaikkiaan hyvä poikasvuosi kamerapöntöissä ympäri suomen. On ollut lämmintä eikä liian sateista. Ruokaa riittää varmasti kaikille.

Tunnisteet:

Linnut lentävät pitkin seiniä!

Linnuilla on nyt kova meno päällä. Pönttö on ahdas, vaikka poikasia on vain viisi. Jos olisi tuplaten enemmän, niin en osaa enää kuvitella miten pärjäisivät. Nytkin mennään pitkin seiniä niin, että ei välillä enää tiedä montako tinttiä on päällekkäin. Pian varmasti jompi kumpi isommista ja rohkeammista lähtee. Tai tulee työnnetyksi ulos kaiken tuon tiimellyksessä.

Ruokahuoltokin pelaa nyt näin. Ei taida emojen tehdä mieli enää mennä sinne ahtauteen. Jos pääsisivätkään. Lähes kaikki suupalat osuvat kahden lentoaukolla eniten roikkuvan poikasen suuhun. Se ei ainakaan paranna pahnanpohjimmaisten tilannetta.













Tunnisteet:

1. kesäkuuta 2007

Seiskassa kaikki tallella



Seiskapöntön talitinteillä näyttää asiat olevan kunnossa. Kaikki viisi poikasta kasvavat ja kehittyvät silmämääräisesti tasatahtia.

Tunnisteet:

28. toukokuuta 2007

Ukkosta!

Poikkeuksellisen kova kaatosade ja ukkonen ylitti pönttölän heti puolen yön jälkeen. Vettä tuli kuin suihkusta, mutta molemmat pöntöt pysyivät sisältä kuivana. Linnut eivät pahemmin säiky ukkosta. Sinitiainen herää jyrähdykseen.



Myös talitiainen oli hereillä, mutta kohtalaisen rauhallisen oloinen.



Molemmissa videoissa kuuluu sateen ropina kameran koteloa vasten. Salaman välähdys näkyy lentoaukossa ja jyrinä kuuluu n. 1,4 sekuntia välähdyksen jälkeen. Salama on näin ollen iskenyt alle puolen kilometrin päähän.

Juuri ennen salaman välähdystä videoissa näkyy häiriöraita, joka johtuu salaman synyttämästä sähkö- ja/tai magneettikentästä. Häiriö on tullut sähköverkon kautta tai jännitepiikki on suoraan indusoitunut kameran kaapeliin.

Tunnisteet: ,

27. toukokuuta 2007

Talitintit ruokkivat ahkerasti

Kaikki viisi talitiaisen poikasta näyttävät edelleen hyväkuntoisilta. Molemmat vanhemmat ruokkivat todella ahkerasti. Tosin koko aika ei ruuan tulo ole yhtä vilkasta, mutta kumminkin kaikki sujuu mallikkaasti. Videolla on myöt äänet!



Pöntön ahtauden takia lintu asettuu pesän päälle siten, ettei kamera juurikaan näe poikasia itse ruokinna aikana. Näin ollen myös niiden lukumäärän laskeminen on hankalaa, mutta kyllä siellä kaikki viisi on edelleen hengissä ja näyttävät voivan hyvin.

Kuvassa kaikki viisi nokkaa.

Tunnisteet:

24. toukokuuta 2007

Seiskassa kaikki hyvin

Poikaset ovat nyt kolmen päivän ikäisiä. Emon tullessa paikalle nousee usein kaikki viisi nokkaa reippaina ammolleen. Kaikki näyttäisi olevan hyvin.

Kuvassa viides nokka on vähän piilossa ylimpänä olevan nokan alapuolella. Ehti laittaa nokan piiloon kun piti kuva napata.



Ruokahuolto pelaa jatkuvalla syötöllä. Molemmat emot ovat aktiivisia ruoan hankinnassa. Emo lämmittää poikasia säännöllisesti ja silloin koiras tuo ruokaa sekä emolle että poikasille. Koiras on oppinut liikkumaan ketterämmin ahtaassa pöntössä. Edelleen menee silti joskus vähän hankalan näköiseksi.




Tässä ollaan levollisesti päivätorkuilla.




Väkisinkin tulee mieleen, että niin ne päivätorkut vauvan nukkuessa päiväunia tekisi hyvää joskus ihmisemoillekin :-)

Tunnisteet:

21. toukokuuta 2007

Pöntön 7 kaikki poikaset kuoriutuneet

Kuoriutuminen alkoi heti aamulla. Emo tavallisesti syö kuoret tai vie ne ulos, ja todennäköisesti syö ne siellä. Kuoresta emo saa kalkkia, jonka se pystyy hyödyntämään ravintona. Ensimmäisessä videossa emo vie kuoren palasen ulos. Koiras on jo tuomassa ruokaa poikasille.



Toisessa videossa koiras ruokkii, tai yrittää ruokkia poikasia. Toisin kuin hautonut naaras, se ei ole tottunut liikkumaan pöntössä, eikä vielä osaa kurkottaa pesän pohjalle. Pesäkuppi on melko syvä, ja pönttö ahdas. Tässä pöntön ahtaus käy ensimmäisen kerran selvästi ilmi.



Epäilemättä koiraskin oppii pöntössä liikkumisen varsin nopeasti. Tämä on hyvä osoitus lintujen kyvystä, ja toisaalta tarpeen oppia asioita, joita se ei ole ennen tehnyt.

Poikasia ei vielä tänään näkynyt kuin liikkeenä pesäkupin pohjalla. Tämän pöntön vaikeat valaistusolosuhteet ja syvä, osittain pehmusteiden peittämä pesäkuppi estää poikasia kunnolla näkymästä. Ei kulu kuitenkaan montakaan päivää, kun poikaset kasvavat niin paljon, että ne alkavat selvästi erottua.

Kaikki on siis tällä hetkellä hyvin. Molemmat vanhemmat ruokkivat, ja sää suosii poikasten hoitoa. Ravintoa on tarjolla riittävästi ja sää on kuiva ja lämmin.

Tunnisteet:

Kuoriutuminen pöntössä 7 !

Kuvassa emo syö munan kuorta.


Se voi tarkoittaa tietenkin vain yhtä asiaa; kuoriutuminen on alkanut. Aamuyön videotallenteesta näkyy, että kuvassa näkyy vasta ensimmäisen munan kuoriutuminen, neljä vielä jälkellä.

Tunnisteet:

15. toukokuuta 2007

Talitiaisen haudonta sujuu normaalisti

Talitintti pöntössä 7 hautoo mallikkaasti.

Se on poissa vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja koiras tuo välillä syötävää.




Jokin sitä näyttäisi häiritsvän, koska se pälyilee välillä pöntöstä epäluuloisen näköisenä ulos. Suurta syytä tähän ei tarvita, vaan lähipuun oksalla istuskeleva toinen lintu voi jo herättää tiaisen puolustusvalmiuden.

Tunnisteet:

8. toukokuuta 2007

Sieppo seiskassa

Kirjosieppokin kävi näyttämässä nokkaansa.




Onneksi tämä vierailu jäi vain kurkistukseksi. Toivottavasti kirjosiepot löytävät mieleisensä pesäpaikat asumattomista pöntöistä.

Tunnisteet:

7. toukokuuta 2007

Talitiainen hautoo

Taliainen on aloittanut hautomisen. Näytti jo eilen siltä, attä haudonta on alkanut. Pitää vielä tarkistaa videolta, milloin se tarkalleen on alkanut.


Munia on viisi, mikä on talitiaiselle kovin vähän. Olisiko niin, että se munii pieneen pönttöön vähemmän kuin isoon? Yhden pesinnän perusteella ei kuitenkaan voi vetää mitään johtopäätöksiä.

Jos lukijoiden joukossa on pesinnän asiantuntijoita, niin kommentit ovat tervetulleita.

Tunnisteet:

6. toukokuuta 2007

Viisi munaa seiskassa

Viisi munaa pöntössä 7 paljastaa, että muninta on aloitettu vähintään viisi päivää sitten.

Haudonnasta ei ole vielä merkkejä.

Tunnisteet:

4. toukokuuta 2007

Pöntössä 7 talitiainen

Talitiainen asuu siis pöntössä 7. Pönttö on mäntypöllistä poraamalla tehty ja sen sisähalkaisia on vain 9 cm. Ilmeisesti tuoreena se on ollut 10 cm, mutta kuivuessaan kutistunut sentin. Nyt puussa ollessaan pönttö kostuessaan saattaa turvota vähän suuremmaksi. Mutta pieni se on kumminkin. Tässä kuvassa, jossa tintti jo nukkuu, koon voi suhteuttaa linnun kokoon.


Videolla näemme, että tintti mahtuu liikkumaan pienessä pöntössä ihan hyvin.



Tintti ei itse ilmeisesti pidä ahtautta huonona asiana, koska alle kymmenen metrin päässä on edelleen tyhjänä pönttö 1, joka on tilavampi, 11,5 cm kanttiinsa oleva lautapönttö. Tintti valitsi mieluummin tämän.

Tämän pöntön valo-olosuhteet ovat lievä ongelma. Kamerapöntöissä olen tavallisesti lentoaukon värjännyt mustaksi kameran häikäisyn vähentämiseksi. Seiskassa sitä ei ole tehty. Pönttö on myös kovin pieni ja uusi. Karkeapintaiset rouhitut seinät heijastavat mahdollisimman paljon valoa ja mahdollisimman hankalalla tavalla, jotta kameran valotusautomatiikka ei pysy perässä. Aukosta tulviva päivänvalo sotkee valotuksen. Kuva on milloin liian valoisa, milloin tumma, ja konrasti mitä sattuu. Mutta eiköhän se kerro tärkemmät pöntön tapahtumista. Miellä joku säätelee kuvaa aina kun muistaa ja kohdalle sattuu.

Tunnisteet:

Talitintti seiskassa!

Eikä nyt puhuta juorulehdestä vaan kamerapöntöstä.




Eipä muuta kuin tervetuloa vaan tinttarallalle!

Tunnisteet:

Pesä pöntössä 7

Joku on rakentanut pesän pönttöön 7. Otettu se nyt tarkkailuun pöntön 2 sijasta.


Pöntön valaistusolosuhteet ovat aika hankalat, kuva voi olla sen mukainen.

Tunnisteet:

21. huhtikuuta 2007

Arkiston kätköistä

Tuli urakoitua ja järjestettyä kuva-arkisto, joka ei ole tainnut toimia pitkään aikaan. Kuvat ovat kuitenkin kaikki tallella, ja arkisto toimii nyt. Hidas se voi olla, mutta toimii. Siellä on paljon turhiakin kuvia, jotka joutaa poistaa sitten kun on aikaa.



Samalla sieltä löytyi yllä oleva kuva, jossa talitiainen on tutustumassa pönttöön 7, siihen pöllistä tehtyyn pyöreään. Kuten näemme, lintu ei mahdu pönttöön ilman, että pyrstö on seinässä kiinni.
Pitää välillä kurkistaa tuonne uudestaan, josko se kelpaisi sittenkin pesimiseen.

Tunnisteet: